Paikallisuutiset

Sunnuntaina 13 uutta koronatartuntaa Kainuussa

Viime viikolla Kainuussa todettiin yhteensä 57 positiivista testiä.

Eilen sunnuntaina Kainuussa todettiin yhteensä 13 koronatartuntaa, joista 10 liittyy Otanmäen Skoda Transtechin tehtaalle. Muut tartunnat ovat Kajaanissa, Kuhmossa ja Sotkamossa.

Tartunnanjäljitys tiedottaa, että Kajaanissa ravintola Pancho Villassa on voinut altistua tartunnalle 4. joulukuuta kello 17 – 18.15.

Mahdollisesti altistuneita sote kehottaa hakeutumaan koronatestiin, mikäli oireita ilmenee.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

"Mikäli on oireita, on tärkeää olla altistamatta muita ja pidättäytyä kontakteista ihmisten kanssa."

Yhteensä viime viikolla Kainuussa todettiin yhteensä 57 positiivista testiä, joista kolme ulkopaikkakuntalaisilla henkilöillä.

Transtechin ryppäässä on tällä hetkellä tiedossa 32 tartuntaa, joista on määrätty 20 henkilöä karanteeniin.

– Rokotussuojan takia virallisesti karanteeniin määrättyjen määrä on alhainen, mutta selkeissä altistumistapauksissa ohjeistamme rajoittamaan omaehtoisesti kontakteja ja noudattamaan muita varotoimia, kertoo pandemiapäällikkö Lea Käsmä-Ronkainen .

Kainuun soten koronakoordinaatioryhmä kokoontuu tiistaina käsittelemään epidemiatilannetta ja mahdollisia uusia ohjeistuksia.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Varovaisuus on tarpeen.

Tartuntamäärien lisääntyessä alueella Kainuun sote kehottaa noudattamaan varovaisuutta ja käyttämään kasvomaskeja tilanteissa, jossa lähikontakteja ei voida välttää.

Oireisena tulee hakeutua koronatestiin, erityisesti mikäli on rokottamaton tai vielä vajaa rokotussuoja. Mikäli on oireita, on tärkeää olla altistamatta muita ja pidättäytyä kontakteista ihmisten kanssa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä