Paikallisuutiset
Sote pyytää tutustumaan rokotustiedotteisiin ennen yhteydenottoa – ''Auttaisi todella paljon ruuhkatilannettamme''
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymälle tulee tällä hetkellä runsaasti rokotuksiin liittyviä kysymyksiä.
– Ymmärrämme toki, että tarpeita on erilaisia, mutta lähes kaikkiin kysymyksiin on jo tarjolla vastaus. Pyydämmekin kainuulaisia omatoimisesti tutustumaan rokotustiedotteisiin ennen yhteydenottoa terveyspalveluihin. Tämä auttaisi todella paljon ruuhkatilannettamme, toivoo soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari tuoreessa tiedotteessa.
Tietoa rokotusjärjestyksestä, sairausriskiryhmiin kuuluvista ja muista ohjeista on rokotusinfosivulla sote.kainuu.fi/koronarokotukset.
Koronarokotuksiin voivat tällä hetkellä varata ajan 1941 tai sitä ennen syntyneet, 16–69-vuotiaat, joilla on elinsiirto- tai kantasolusiirre tai aktiivinen syöpähoito, vaikea puolustusjärjestelmän häiriö, vaikea krooninen munuaissairaus tai vaikea keuhkosairaus sekä yli 18-vuotiaat omaishoidettavat ja heidän kanssaan samassa taloudessa asuva omaishoitaja iästä riippumatta.
Kainuun koronatilanne on maan rauhallisin
Kainuussa koronaepidemia on tällä hetkellä koko Suomen rauhallisin. Positiivisten tulosten osuus kaikista Kainuussa otetuista testeistä on 0,2 % ja ilmaantuvuus on 4,2 / 100 000 / 14 vrk. Vartiuksen rajanylityspaikalla maahantulijoista testataan noin 97 prosenttia.
Kainuussa rajoitukset ja suositukset pysyvät ennallaan, ellei tilanteessa tule oleellista muutosta. Muun Suomen vaikeamman tautitilanteen vuoksi myös Kainuussa on noudatettava perusohjeita kuten lähikontaktien vähentämistä, maskien ja käsidesin käyttöä sekä turvavälien säilyttämistä ja matkustussuosituksia.
– Toivottavasti tämä kehitys jatkuu. Yhtään hiihtolomailuun liittyvää tartuntaa alueella ei ole todettu. Yksittäisiä tapauksia näyttää esiintyvän, mutta toisaalta tiedämme, että tilanne voi muuttua nopeastikin, kommentoi Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari.
– Kyllä Etelä-Suomen tilanne on huolestuttava; ilmaantuvuus on monikymmenkertaista ja brittivariantti on nyt hallitseva virustyyppi, Koukkari toteaa soten tiedotteessa.