Ihmiset

Sattuipa kerran: Iita tuli kotiin

Lauantaina 4. maaliskuuta istuin pirtinpenkillä katsellen saunalle päin odotellen, milloin sauna lämpiää tarpeeksi, että pääsen saunomaan. Ilma rupesi seestymään, yöpakkanen tulossa. Kaurislauma oli saunapolun varrella olevalla ruokintapaikalla. Hyvin näyttivät Kanalan Markun kaurat kelpaavan.

Yhtäkkiä ilmestyi musta möykky ikkunalaudalle. Avasin ikkunan – kissa! 11 kuukautta sitten kadonnut Iita oli tullut kotiin. Voi sitä riemua puolin ja toisin.

En ollut varautunut Iitan tuloon, mutta pakastimesta löytyi Kilpeläisen Ossin tuomaa hirvenlihaa ja jääkaapista maitoa. Hyväkuntoinen Iita oli nälkiintynyt. Se suorastaan ahmi lihat ja maidot.

Kun se oli ruokaillut, rupesi Iita naukumaan ja kiertämään mökkiä joka paikasta, jopa sängynaslustat se tarkasti. Se etsi hijattain menehtynyttä emäntäänsä Maijaa. Kun Maijaa ei löytynyt, tyytyi se minuun. Alkoi turina ja puskeminen.

Siinä unohtui sauna. Kun viimein huomasin, että pitäisi käydä saunassa, oli se jo hiipunut. Sain käydä kylmässä saunassa.

Samana yönä, kun Iita hävisi huhtikuussa 11 kuukautta sitten, olivat ahman jäljet pihassa. Olin varma, että se oli syötynyt Iitan niin kuin kaksi edellistäkin kissaa.

Elämänkumppanini Maija uskoi, että Iita palaa vielä. Maijan syöpäsairaus todettiin niihin aikoihin, ja hän uskoi, että saa silittää vielä Iitaa.

Vielä päivää ennen kuolemaansa Maija kysyi, onko Iitaa näkynyt. On näkynyt, mutta kaksi kuukautta liian myöhään. Maija ei saanut silittää Iitaa, mutta minulle Iitan paluu oli tärkeä. Nyt minulle on kaveri, jolle voi puhua, ja mökki ei ole aivan tyhjä.

Missähän Iita oli nämä 11 kuukautta?

Pekka Makkonen

Päivälahti