Ihmiset

Sattuipa kerran: Hiihtoretkellä Rytilahteen

Olimme 7.2.2016 jumalanpalveluksessa. Sen jälkeen osa kirkkoväestä lähti hiihtämään Aarno Peltosen johdolla Sapsojärveä pitkin Rytilahden majalle, jossa odotti ruokailu. Heidän kokoontuessa kirkon P-paikalla kävin kuuntelemassa reitin ja jatkoin toisten kanssa yhteisvastuulounaalle. Sitten ajoin autolla Hiukkaan.

Hiihdin lentokelillä jäälatua Pajulahteen, josta käännyin Kipinään päin. Näin kaukaa, kun jotkut laskivat sieltä jäälle ja hiihtivät latua pitkin jonossa Kumpusaareen päin.

Poikkesin itsekin Kipinässä mutkan ja jatkoin ryhmän perään. Tavoitin heidät ennen Kumpusaarta. Useita tuttujakin oli joukossa, joten tervehdin ja juttelin heidän kanssaan tuokion.

Menohaluja riitti, joten lopulta ohitin porukan ja hiihdin Rytilahteen, jossa Sotkamo-lehden toimittaja Pertti Granqvist oli vastassa kuvaamassa. Aloin hänelle nolona, että elä kuvvoo minua! Tunsin itseni ylimääräiseksi porukassa omaan tahtiin kulkijana. Kuvasin itsekin muita hiihtäjiä heidän noustessa jäältä maihin.

Nousimme yhdessä majalle syömään. Nuoskalumi tarttui monoon tiukasti. Potkaisin betoniin voimalla, että sain paakut irti. Potku osuikin ikävästi varpaaseen koskien kovasti, mutta hillitsin huutamasta tuskaani. Varvasta pakotti yhä koko sisälläoloajan. Otin monon pois jalasta ja näin, että varpaasta oli vuotanut verta.

Harmitti, kun en hoksannut ottaa edes rahaa hiihtolenkille mukaan tajuttuani, etten voinut maksaa ruokailua. Laitoin myöhemmin kyllä rahaa yhteisvastuun hyväksi.

Syönnin jälkeen lähdin taas omaa tahtiani hiihtämään Hiukkaan ja tyytyväisenä kotimatkalle. Varpaan kynsi vaurioitui, mustui ja aikanaan irtosi kokonaan pois. Uutta kynttä kasvaa jotenkin vioittuneena, paksuna kovana koppurana. Nykertäessäni sitä lyhyemmäksi muistan aina Rytilahden hiihtoretken vuosien takaa.

Nim. Omaan tahtiin hiihtelijä