Mielipiteet

Osmo Polvinen: Laskelmat soten ottamiseksi kunnan omaksi toiminnaksi eivät ole realistisia

Mielipide. Kunnanvaltuusto on käsitellyt alkaneen vuoden talousarvion. Päätettävänä oli suuri määrä tärkeitä investointeja. Sähkörahat helpottaa hankkeiden toteuttamista. Kuntapäättäjät ovat tehneet aikoinaan viisaita ja kauaskantoisia päätöksiä – jo vuoden 1947 toukokuusta lähtien, kun Kainuun Valoa kuntien ja maakunnan toimesta alettiin perustaa.

Monta kertaa matkan varrella kaupustelijat ovat olleet osuuksiaan myymässä milloin milläkin perusteella. Sotkamo ja Kajaani ovat pitäneet osuuksistaan hyvää huolta ja välitulosta on nyt jonkin verran syntynyt.

Nousee innostuksen keskellä esiin kysymys maltetaanko ns. takkalanvaraa käyttää maltillisesti siihen tarkoitukseen mikä on kunnan perustehtävä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Päätöksenteossa olisi hyvä muistaa miksi kunta on aikoinaan perustettu, mitkä ovat sen perustehtävät.

Yksi aikakausi on eletty. Paljon peruspalveluiden keskeisiä kiinteistöjä on tullut elinkaarensa päähän. Lakisääteiset sosiaali- ja terveystoimi, koulutoimi, lasten päivähoito ja kirjasto-kulttuuri ovat kehittyneet tämän päivän tasolle. Näitä palveluja myös valtio osaltaan rahoittaa ja kerää asiakaskeskusmaksuja.

Kunta on maata aina ostanut, asuntoja tarvitaan lisää ja muita hyvinvointipalveluja järjestetään varojen mukaan. Kaikkea ei voida toteuttaa yhdellä kertaa vaan tärkeysjärjestystä aina tarvitaan. Ja tietenkin täytyy lainmukaiset poistot pystyä tekemään ja velatkin maksaa. Pitää mennä yhdessä talouden kanssa eteenpäin.

Monipuoliset palvelumme kestävät vertailun muihin vastaaviin kuntiin. Yksistään yhdellä valtuustokaudella ei saada kaikkea toteutettua vaan se on pitemmän aikavälin tulosta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Valmisteilla olevaa sote-uudistusta jatketaan uusin voimin. Siihen kuuluu oleellisena osana valmistuva uusi keskussairaala. Kunnat ovat tehneet yhteiset rakentamispäätökset ja aloituslupa saatiin juuri ennen edellisen sote-uudistuksen alkua. Tämä koskettaa myös meitä sotkamolaisia.

Vanha sairaala palveli reilut 50 vuotta, mikä on oman kuntamme terveyskeskuksen ikäluokkaa. Uusi sairaala tulee vaikuttamaan soten ja kuntien palvelusopimusten sisältöön oleellisena osana uudistuneella tavalla.

Kuntamme sijainti kartalla on hyvä. Monipuoliset peruspalvelut, muiden mahdollisuuksien ohella houkuttelee monen soten työntekijän löytämään asuinpaikkansa Sotkamosta. Kun veroprosenttikin on kohillaan, niin kuntakin pystyy hoitamaan oman osuutensa.

Maakunnan asukasmäärä laskee ja lähentelee 70 000 asukasta. Entisen sairaalan valmistuessa meitä oli noin 100 000 asukasta. Tämä on kova haaste mutta antaa meille uusia mahdollisuuksia. Keskittämistä palveluissa tulee tapahtumaan ja palveluiden tuottaminen saa uusia muotoja.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Luottamushenkilöiden puheenvuoroissa on varsinkin kuluvan valtuustokauden aikana noussut esille sosiaali- ja terveyspalveluiden asiatonta mollaamista. Hyvät neuvot kuitenkin puuttuu.

Tuotettavat palvelut ovat lähes kaikki lakisääteisiä ja ne tulee hoitaa. Lehtikirjoituksissa esillä olleita laskelmia soten ottamiseksi noin vain kunnan omaksi toiminnaksi eivät ole realistisia. Kannattaisi ensin tutustua koko sosiaali- ja terveystoimen kokonaisuuteen mistä kaikesta se vastaa.

Uudet sote-lait on hallitus antanut eduskunnalle. Tavoitteena päävastuun siirtyminen rahoituksen osalta valtiolle. Hallituilla toimenpiteillä saadaan kustannussäästöjä aikaan. Kunta voi vaikuttaa soten palvelutarpeeseen omalla toiminnallaan ennaltaehkäisevästi hyvinvointipalveluidensa kautta.

Rajoituksia aiheuttava korona paholainen muistuttaa meitä kaikkia mitä tuo virus saa aikaan. Lopputulemaa ei varmuudella tiedetä. Rajoituksia pitää noudattaa. Soten hoitohenkilöstö tekee parhaansa hoitaen tehtäväänsä vaikeassa tilanteessa. He tarvitsevat meidän kaikkien tuen.

Valtuustokauden ykkösasia on ollut lähes neljän miljoonan hintainen urheilukentän katsomorakennus. Valtuustossa otin asian esille vastaisen varalle josta äänestettiin.

Joku asioiden tärkeysjärjestys pitää olla ja vastuuta kantaa laajemmalti eteenpäin katsoen. Palautetta on tullut: yhden yrityksen tukeminen ei ole tasapuolista yritysten tukemista. Kunnan ja Soten palvelut rakennettava ensin kuntoon …

Mennään hallitusti eteenpäin jalat maassa korona-aikanakin.

SOTEn yhtymävaltuuston puheenjohtajaKunnanvaltuutettu

Osmo Polvinen

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä