Minne menet, nuoriso?
Kolumnin otsikko on lainattu suoraan työpisteeni hyllyn päällä nököttävästä kuvasta, jossa vietetään vappua Sotkamon torilla kultaisella 80-luvulla.
Vaikka valokuva on mustavalkoinen, vappumarssin lipuista voi aistia punaista sävyä.
Kuvan etualalla kävelee farkkutakkeihin sonnustautuneita, pitkätukkaisia nuoria. Minneköhän tuo eilispäivän nuoriso oli menossa?
Minne menet, nuoriso, voisi kysyä myös Sotkamon kunnan laajaa hyvinvointikertomusta tavatessa. Yläkoululaisten ja lukiolaisten keskuudessa muun muassa ahdistuneisuus on kohonnut kohisten koronavuosien aikana.
Ilmiö on toki myös sekä valtakunnallinen että maailmanlaajuinen kulkutaudin vuoksi asetetuista rajoituksista ja eristyksistä. Eikä pelkästään nuoret ole olleet kärsijöinä, vaan ihan jokainen meistä vauvasta vaariin.
Tällä hetkellä puhutaan kovasti paluusta normaaliin. Vaikka rajoitukset ja massahysteria ovat tiessään, takana on historiallisen epänormaali aikakausi, jonka jälkiä tullaan korjaamaan vielä vuosikymmeniä.
Ääritapauksissa meillä on käsissämme uusi "kadotettu sukupolvi", jos ongelmiin ei puututa ajoissa, eli heti.
Ääritapauksissa meillä on käsissämme uusi "kadotettu sukupolvi", jos ongelmiin ei puututa ajoissa, eli heti.
Tietenkään pelkkää koronakriisiä ei voi syyttää nuorten ongelmista.
Yhteiskunnan täytyy heittää pelastusrengasta väärille teille ajautuneille tai mielenterveysongelmista kärsiville nuorille ennaltaehkäisevillä toimilla. Kasvattajilla, kodilla ja koululla, riittää tehtävää, että tunnistetaan ajoissa pahoinvoivat lapset ja nuoret.
Resursseja tarvitaan myös poliisin ja sosiaalihuollon toimintaan. Pääkaupunkiseudulla kirjaimellisesti painitaan nuorison rikoksia ja väkivaltaa ihailevan roadman-kulttuurin ongelmien kanssa.
Maailmantilanne seilaa ojasta allikkoon pandemioineen ja energia-, kustannus- ja talouskriiseineen ja sotineen, mutta ruohonjuuritasolla ongelmia pitää pystyä kitkemään jo varhaisessa vaiheessa. Ajoissa autettu ja hyvinvoiva nuoriso tekee meille kaikille paremman huomisen.
