Paikallisuutiset

Mikko Polvinen: ”Halla-aho teki hyvän teon myös vasemmalle laidalle”

Perussuomalaisten kuhmolainen kansanedustaja Mikko Polvinen on kokenut eduskunnan hyvänä työpaikkana. Hänen mukaansa kansalaiset odottavat, että hallitus pääsee töihin. Kuva: Miro Hietala

Huolimatta eduskunnan istuntotauosta, kuhmolaisella kansanedustajalla Mikko Polvisella (ps.) on pitänyt kiirettä. Hän on viime viikkoina kiertänyt ympäri maakuntaa, omien sanojensa mukaan jututtamassa ihmisiä.

Kohtaamiset ovat olleet positiivisia.

– Ihmiset ovat tosi toiveikkaita ja innostuneita siitä

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä