Mielipiteet

Mielipide: Perheiden puolustaminen on sydämen asia

Mielipide. Yleinen hintojen nousu iskee erityisesti lapsiperheisiin tällä hetkellä. Suuri osa lapsiperheistä kamppailee kasvavien kustannusten keskellä niin ruokakaupassa, harrastuksissa, liikkumisessa kuin asumiskustannuksissa.

Yksi konkreettisimmista kädenojennuksista lapsiperheille oli ylimääräinen lapsilisä joulukuussa, josta hallitus päätti budjettiriihessään syyskuussa. Korotusta ehdotti ensimmäisenä Suomen Keskusta täsmäaseeksi hintojen nousua vastaan. Lapsilisän kertaluonteisella tuplaamisella on haluttu tukea lapsiperheiden ostovoimaa. Ylimääräisestä lapsilisästä hyötyy jokainen suomalainen perhe, koska se ei leikkaa toimeentulotukea.

Perheiden arkea ei ole parannettu pelkästään ylimääräisen lapsilisän muodossa. Jo elokuussa perusturvaan tehtiin ylimääräiset indeksikorotukset hintojen nousun takia. Tällä vaalikaudella on myös toteutettu perhevapaauudistus, joka parantaa perhevapaita eikä leikkaa kotihoidontukea. Päätökset perhevapaista tehdään jatkossakin kodeissa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Myös päivähoitomaksuja on alennettu ja tuhansilla perheillä maksut ovat alentuneet nollaan. Kainuussa Paltamossa on jo maksuton päivähoito ja Puolangalla alkaa 1.1.2023. Kunnat voisivat yhteistyössä järjestää lasten päivähoidon ja peruskoulun siten, että matkat kotoa päiväkotiin ja kouluun olisivat mahdollisimman lyhyet eli toimittaisiin yli kuntarajojen huomioiden lapsen etu. Tarvitaan joustavia ja ketteriä toimintamalleja, jotta kaikille perheille voitaisiin tarjota yhdessä sujuva arki asuinpaikasta riippumatta.

Tulevaisuudessa palvelut tulee viedä entistä enemmän sinne, missä lapsiperheiden arki rakentuu. Koulun tiloissa on mahdollisuus päästä psykologille tai terveydenhoitajalle. Tulevaisuudessa fyysiseen kouluympäristöön voisi ottaa mukaan perheohjaajat liikkumaan koulun ja kodin välimaastoon, jolla varmasti saataisiin toteutettua juuri sitä varhaisen tuen -mallia.

Tästä esimerkkinä Kajaanin kaupungin varhaiskasvatuksen perheohjaajien työskentely, josta on saatu pysyvä toimintamalli ja erinomaista palautetta. Lisäksi systemaattinen Lapset puheeksi-menetelmä käyttöön kaikkialle, jonka systemaattisella käytöllä esimerkiksi Raahessa on saatu lastensuojelukustannukset laskuun.

Harrastamisen Suomen malli puolestaan takaa sen, että jokaisella lapsella on yksi maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä kaikkialla Suomessa. Parannukset eivät ole rajoittuneet ainoastaan pikkulapsiperheisiin. Lukio ja ammatillinen koulutus ovat muuttuneet maksuttomiksi. Monissa perheissä maksuttomuus näyttäytyy tuhansien eurojen säästönä yhtä lasten kohden.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Vuoden 2023 valtion budjettiin sisältyy parannuksia myös työttömyysturvan lapsikorotukseen, toimeentulotuen alle 18-vuotiaiden lasten perusosaan, opintorahan huoltajakorotukseen, sekä lapsilisän yksinhuoltajakorotukseen. Nämä toimet ovat määräaikaisia, ja voimassa ensi vuoden ajan. Keskusta on perheiden puolella ja toimimme perheiden puolesta, koska perheiden pärjäämisellä ja hyvinvoinnilla on ratkaiseva merkitys Suomen tulevaisuuden kannalta.

Pidetään toinen toisistamme hyvää huolta. Yhdessä olemme vahvempia.

Hyvää uutta vuotta 2023!

Milla Veteläinen

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

eduskuntavaaliehdokas (kesk.)

Minna Leinonen

Keskustanaisten Kainuun piirin puheenjohtaja

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä