Mielipiteet
Mielipide: Mellevät tuoksut lasten pesisottelussa Mustolan kentällä
Mielipide. Istuskelin Hiukan pesisstadionilla ja odottelin Einin konsertin alkua. Viereeni istahti huolestunut kansalainen. Oli ollut seuraamassa tenavaleiriläisten pesisottelua Mustolan kentällä. "Että kait työ sitä urheilukenttää tosissaan meinaa rakentaa sinne Tenetin koulun taakse."
Kysyin, että miksi ei. "No kun istuin siellä seuraamassa lasten ottelua ja tuulen henkä kävi p..ka-altailta päin, oli tuoksut kyllä aika mellevät."
"Tuoksut oli alkutuotteen mukaiset", jatkoi hän. "Veisinkö vieraani katsomaan urheilukisaa helteisenä heinäkuun päivänä tuolle kentälle", pohti hän asiaa ääneen.
Olen tästä asiasta muutaman muun valtuutetun kanssa yrittänyt avata reilua keskustelua valtuustossa.
Olen esittänyt, että kunnollinen urheilukenttä pitää rakentaa lähelle palveluita raikkaaseen ilmanalaan Vuokatin Urheiluopiston maastoon. Siellä se parhaiten palvelee kaikkia urheilukentän käyttäjiä palveluineen. Toki Tenetin koululaisille pitää tehdä lähikenttä pallon potkintaa ja pesäpallon lyöntiä varten.
Siirrettäköön kunnollisen urheilukentän investointi tuonnemmaksi, jotta löydetään kunnollinen kaikkia käyttäjiä palveleva terveellinen paikka. Sen meidän lapset, nuoret ja kaikki kentän käyttäjät ovat ansainneet, ei hätiköimällä tehtyä ratkaisua.
Jarmo Huttunen
kunnanvaltuutettu (kesk.)