Mielipiteet

Mielipide: Kokemuksia soten loppuajalta Sotkamossa

Mielipide. Vanhus tunsi terveytensä heikkenevän, ettei pärjännyt enää yksin kotonaan. Hän pyysi apua eri tahoilta sitä saamatta. Läheinen käytti häntä terveysasemalla useamman kerran. Tilannetta ei otettu riittävän vakavasti. Vanhus vaatimalla vaati läheistä luokseen huolehtimaan hänestä.

Läheinen joutui hoitamaan vanhusta koko ajan yötä päivää, eikä voinut jättää häntä yksin hetkeksikään. Piti pyytää apua toisilta, että pääsi asioille. Hän kysyi asiakasohjaajalta omaishoidontukea. Vastaus oli tyly. Kriteerit eivät täyty. Kävin tuuraamassa omaishoidonvapaallani, että läheinen pääsi edes yhden yön käymään kotonaan. Totesin, että ylimmänkin tukiluokan kriteerit täyttyivät.

Selvitin asiaa puhelimitse. Ystävällinen asiakasohjaaja otti yhteystiedot ylös ja hoiti asian tilannearvioon. Toinen asiakasohjaaja soitti perään. Totesin, että asia on jo hoidettu. Hän sanoi, ettei saa myöntää tukea. Hän aikoi heti soittaa kollegalleen ja perua tilannearvion. Sanoin tiukkaan, ettet saa puuttua tähän. Hän sanoi kollegastaan, ettei se osaa näitä asioita. Puhelu katkesi usean kerran. Totesin, että turha tästä on enää keskustella. Lopetti soittamiset.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tilannearvio tyrmistytti. Läheiselle myönnettiin vain alin tuki. Uuvuksissa hän ei jaksanut paneutua asiaan, saati valittaa. Tilanne huononi koko ajan. Sairas hoiti sairaampaa. Vanhus kaatuili ja lisäapua jouduttiin pyytämään ja odottamaan. Lopulta hänet vietiin ambulanssilla sairaalaan.

Kivunlievitys ei ollut riittävää. Silti alettiin "kuntouttaa" ylös sängystä perehtymättä diagnoosiin, jota ei suostuttu kertomaan omaiselle useista kyselystä huolimatta. Aloin selvittää asiaa etänä soten nettisivujen kautta pyytäen yhteydenottoa. Lääkäri soitti heti ja saimme tärkeät tiedot diagnoosista ja murtumasta. Omainen vaati yhä kunnon kivunlievitystä ja oikeanlaista kuntoutusta.

Sote oli kotiuttamassa vanhuksen yksin kotiinsa "miltei omatoimisena". Muita vaihtoehtoja ei ollut. Sotessa ei uskottu, että vanhus tarvitsi apua usein yölläkin, myös sängyssä kääntymiseen. Soten järjetön ohje oli hommata uudempi asunto, jossa vanhus voidaan hoitaa paremmin sänkyynsä. Kotiinsa hän ei enää halunnut.

Emme antaneet periksi. Tapauksesta tehtiin muistutus. Lopulta vanhus pääsi Himmeliin. Oikeanlaisen hoidon ja kivunlievityksen myötä vanhus on kuntoutunut hyvin ja on tyytyväinen hoitoonsa tarviten toki yhä monenlaista apua.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Soten sotkuista touhua Sotkamossa ihmettelevä omaishoitaja

Julkaisemme mielipidetekstin poikkeuksellisesti nimimerkillä.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä