Mielipiteet

Mielipide: Ei syytä paniikkiin, vaan tekoihin

Mielipide. Aina aika ajoin kuulee puheenvuoroja, joissa ilmaston lämpenemisen haittavaikutuksia vähätellään sekä ilmastonmuutokseen liittyvää viestintää ja puhetta pidetään liiallisena maailmanlopun maalailuna.

Tässä keskustelussa on tärkeä muistaa, että tiedeyhteisö on harvinaisen yksimielinen siitä, että nykytahdilla tapahtuvan lämpenemisen vaikutukset ovat hyvin haitallisia, meille ihmisille, ekosysteemeille, taloudelle ja yhteiskunnalle. Internetissä – ja myös joissain julkaistuissa kirjoissa – esiintyy harhaanjohtavia sekä ihan yksiselitteisesti vääriä väitteitä.

Mielestämme on aika absurdia kuinka ilmastotoimia vastustetaan periaatteellisista syistä – etenkin länsimaissa. Samaan aikaan ilmaston lämpeneminen romahduttaa satoja köyhemmissä maissa. Lapset kokevat nälänhätää ja ihmiset joutuvat jättämään kotiseutunsa. Askelia köyhyyden poistamiseksi, puhtaan veden saannin lisäämiseksi sekä koulutukseen pääsemiseksi on onneksi globaalisti otettu, mutta ilmastokriisi vaarantaa nämä edistysaskeleet.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

On toki totta, ettei paniikkiin ole aihetta ja on aina toki asiallista tarkastella kriittisesti sitä millaisella sävyllä asioista viestitään, esimerkiksi mediassa tai ihan omassa arkielämässään. Mutta nyt olemme tilanteessa, jossa ympäristön ja ilmaston tulevaisuudesta on kannettava vastuuta ja huolta.

Vastuun ja huolen ohella vihreä siirtymä – eli mittava muutos pois fossiilisten polttoaineiden käyttämisestä – on meille Kainuussa merkittävä elinkeinopoliittinen mahdollisuus. Meillä tuotetaan puutaloja (toivottavasti Elementti Sammon toiminnalle löytyy jatkaja), meillä tehdään junia ja ratikoita, meillä tuotetaan uusiutuvaa energiaa, kaukolämpöä konesalin hukkalämmöstä ja lisäksi vielä akkukemikaaleja sähköautojen akkuihin. Kainuun elinkeinorakenne nojaa vahvasti vihreään siirtymään.

Toki siirtymä yksittäisen suomalaisen ja kainuulaisen elämässä on tehtävä reilusti. Pienituloinen maaseudulla asuva ei saa joutua tästä kärsimään – siitä olemme varmastikin kaikki samaa mieltä. Tämäkin tavoite on saavutettavissa oikeanlaisella taloudellisella ohjauksella, huolellisella suunnittelulla, innovatiivisuudella ja yhteen hiileen puhaltamisella. Luodaan siis yhdessä uhkista mahdollisuuksia ja maailmasta kestävämpää. Tekoja, ei vihreää paniikkia.

Sari Alakurtti

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

aluevaltuutettu (vihr.)

Sotkamo

Silja Keränen

DI, puoluevaltuuston pj (vihr.)

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kajaani

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä