Mielipiteet

Mielipide: Aurinkoladusta versio kovalle maalle ja bulevardi Sapsojärven rantaan

Miltä tuntuisi, jos voisit kävellä, pyöräillä, maastopyöräillä tai hiihtää yhtenäistä lähiliikuntareittiä melkein mistä tahansa Sotkamosta Vuokattiin ja päinvastoin.

Mielipide. Sotkamo–Vuokatti reitti palvelisi sekä paikallisia liikkujia että matkailijoita monipuolisesti. Reitti ulottuisi Hiukan poluilta aina Aurinkoladulle saakka ja koko hanke pitäisi sijoittaa pääasiassa maalle.

Hiihtäminen ollut vuosikymmeniä Vuokatin tavaramerkki, jonka valtteina ovat olleet mm. hiihtotunneli, lumetetut ladut ja säilölumiladut. Jo vuosituhannen alussa hiihtolomaviikkojen aikana tehdyn latujen käyttäjätutkimuksen mukaan Vuokatin latuja käytti päivittäin 3200–3500 hiihdon harrastajaa. Vuokatin matkailijamäärän kasvun myötä nykyinen latujen käyttö on edelleen kasvanut.

Pelkät hiihtoreitit eivät enää riitä paikallisten ja matkailijoiden monipuolistuvan ulkoliikunnan tarpeisiin. Tarvitsemme yhdentyvää reittiverkostoa kävelijöille, vaeltajille, pyöräilijöille, maastopyöräilijöille, hiihtäjille ja kaikille muillekin luonnossa liikkuville.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Sotkamon kunnan kannattaa osaltaan turvata alueen tärkeimmän liikuntapaikan kehittäminen. Kehittämis- ja parannuskohteita ovat mm. reittien helppous, turvallisuus, tavoitettavuus ja uudet maisemareitit ja niiden palvelut.

Vuokatin ulkoiluväylien suurin puute on ollut helppojen reittien vähäinen määrä. Reittien turvallisuus on kehittyvän matkailualueen avainasioista. Liikuntaväylien vaikeusasteiden tulee ilmetä sähköisistä ja paperikartoista sekä maastomerkinnöin.

Turvallisuuden takaamiseksi investoinnin jälkeen reittien kunnossapitoon on varattava vuosittain riittävä määräraha.

Reitistön tulee olla niin kuntalaisille kuin matkailijoille helposti tavoitettavia. Käytännössä se tarkoittaa, että reitit ylittävät tai alittavat liikennöityjä teitä ja kevyen liikenteen väyliä. Reittien turvallisuus voidaan taata varoitusmerkeillä ja rakentamalla oleellisiin kohtiin ylityssilta tai tunneli.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kaavoituksen yhteydessä voidaan huomioida upeiden rantamaisemien ja paikallisten palvelujen hyödyntäminen, jotka lisäävät monipuolisesti reittien käytettävyyttä ja viihtyisyyttä. Vesistöjen runsaus on osaltaan vaikeuttamassa asutuksen keskellä olevien lähiliikuntareittien suunnittelua ja toteutusta.

Tässä esitettävät ehdotukset pyrkivät mahdollistamaan laajamittaisen lähiliikunnan lisäksi pääsyn pitkille ulkoilureiteille. Pitemmälle suuntautuvista reiteistä on jo tehty valtuustoaloite. Jatkossa reiteille ei tarvitsisi siirtyä omalla autolla, vaan liikuntasuorite voisi alkaa usein jo koti- tai loma-asunnon pihasta.

Reitille tulee olla liittymäpistoja läheisiltä asuinalueilta, ja tämä niin kuin muutkin osuudet tulisi rakentaa pääasiassa maalle. Turvallisten maareittien tarve on kasvanut jatkuvasti lyhenevien talvien ja heikkojen jäiden vuoksi. Kuluvana talvena latukone vajosi Vuokatinmaan edustalla Jäätiönlahteen, vaikka jään piti olla riittävän kestävää.

Palvelukokonaisuus on mahdollista toteuttaa varsinkin, kun kunta on päättänyt ostaa Senaatti-kiinteistöiltä useita tätä suunnitelmaa helpottavia määräaloja Vuokatin alueelta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ostos käsittää Kohveronkankaan asuinalueeseen rajoittuvan lähivirkistysalueen, pienempiä katu- ja virkistysalueita eri puolilla Vuokattia sekä vanhan ratapohjan Lastaajantieltä Tenetin koulun läheisyyteen.

Myös maastopyöräilyreittien parantaminen on jo alkanut. Kainuun Liikunnan hallinnoima Tour de Kainuu -hanke pyrkii parantamaan Vuokatin ja Sotkamon maastopyöräilyolosuhteita. Hankkeen tarkoituksena on lisätä Kainuuseen ja erityisesti Vuokattiin suuntautuvaa liikuntamatkailua kehittämällä alueen pyöräilyolosuhteita sekä lisäämällä pyöräilyyn liittyvää tapahtumatarjontaa.

Kartalla on esitetty reittien täydennystarpeet, joilla lähiliikuntaverkosto saadaan yhtenäiseksi

Aurinkolatu

Perinteisen Aurinkoladun rinnalle pitäisi maanomistusolosuhteet huomioiden suunnitella ja toteuttaa kokonaan maanpäällinen versio, jolloin uran käyttö olisi ympärivuotista.

Kuluvaksi talveksi Sotkamon kunnan ja paikallisen yrittäjän yhteistyönä on Kaarreniemeen saatu maastopyöräilyreitti, jossa on hyödynnetty golfkentän harjualueita. Eri ulkoilumuotojen yhdistäminen on tällä alueella erityisen tarpeellista.

Aurinkoladun pullonkaulana on Katinkullantien vaarallinen ylityspaikka, johon pitäisi rakentaa silta tai tien alitus.

Kohveronkangas - Härkökivi

Kohveronkankaan ja Härkökiven asuinalueilta on jo nyt latuyhteys Katinkullan suuntaan. Härkökiven nykyisen ladun päätepisteestä voidaan rakentaa yhteys rautatien ylityspaikan kautta Tenetinvirran rantaan ja siitä Sotkamon kunnan teollisuusalueen rantaa myötäille maisemareitti nyt ostettua vanhaa ratapohjaa Lastaajantieltä Tenetin koulun läheisyyteen.

Teollisuusalueen itälaidasta Puukatin luota ratapohjan vierestä voidaan rakentaa reittiyhteys radan vieressä Vuokatin Urheiluopistolle saakka. Tiettävästi tästä on keskusteltu vanhan ratapohjan kaupan yhteydessä.

Opiston alamaaston laduilta Tenetin väylälle

Alamaaston laduilta voidaan rakentaa oheisessa kartassa oleva yhteys ja alikulkutunneli Tenetin virran varteen. Tämä reitti palvelisi jatkossa myös Tenetin koulun liikuntatarpeita.

Hirvenniemeen, Sapsojärven rantabulevardille ja siitä Huovispatsaalle

Reitti on selvä Tenetin rannasta Hirvenniemen teollisuusalueen länsipäähän saakka, josta väylä voidaan rakentaa rekkaparkkipaikan reunalta Leivolankylä alikulkutunnelille ja siitä Reunakadun meluvallin vierustaa Sapsojärven rantaan.

Tästä voidaan rakentaa lähellä rantaa oleva latu talviaikaan nykyiselle Leivolasta Vuokatin Urheiluopistolle päättyvälle ladulle.

Sapsojärven rantabulevardi toimisi monella tavalla maisema-, ulkoilu- ja liikuntareittinä aina Hirvensillalle saakka. Talvikaudella reitti voi kulkea soveltuvin osin Sapsojärven rannassa niin kuin tälläkin hetkellä.

Kesäkaudella liikenne pitäisi varmaankin suunnata Sapsontien kautta. Sillan kylkeen tulisi rakentaa kevyenliikenteen väylä, jolloin vapauduttaisiin Vuokatin ja Sotkamon jääosuuksien ongelmista epävakaina talvina.

Hirvenniemen asuinalueelle voidaan rakentaa pisto rekkaparkkipaikan luota mahdollisuuksien mukaan. Huovispatsaalta reitti voidaan helposti jatkaa Hiukan poluille ja laduille.

Ehdotus ei ota huomioon maanomistuksen mahdollisesti tuomaa vaikeusasteen lisäystä. En ole myöskään ehdottamassa pakkokeinoja hankkeen loppuun saattamiseksi.

Olen keskustellut lähiliikuntareitin toteutusmahdollisuudesta kunnan viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden sekä liikunnan kehittämisestä kiinnostuneiden yksityishenkilöiden kanssa.

Poikkeuksetta hankkeen tarpeellisuus on tullut selväksi näissä keskusteluissa.

Pentti Huttunen

kuntavaaliehdokas (kesk.)

Reittiehdotus
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä