Mielipiteet

Mielipide: Akkoniemen kaava kokonaisuudessa on hyvä, mutta yleensä jää kohtia, jotka saattavat olla hankalia

Mielipide. Muutama kuukausi sitten valtuustossa käsiteltiin Siltasaaren kaavaa ja sen hyväksymistä. En jäävännyt itseäni vaikka tiesin, että niin pitänyt tehdä. Asiasta joku valitti, en tiedä kuka, mutta hän lienee tullut iloiseksi valituksensa johdosta. Minusta on aina ilo toimia iloisten ihmisten kanssa, joten kiitos hänelle, vaikka itse asiaan sillä ei vaikutusta ollutkaan.

Kaava kokonaisuudessa on hyvä, mutta yleensä siellä aina jää joitakin yksityiskohtia, jotka saattavat joidenkin asukkaiden kohdalla olla hankalia. Jos minulta luottamushenkilönä jotain kysytään, niin velvollisuuteni on asia hoitaa.

"Ei kukaan halua, että ikkunan ohi olisi jatkuvasti sisälle kurkkivia kulkijoita."

Monet asukkaat ovat minulta kysyneet, että mikä on todellinen syy sille, että kunta ei myy parin–kolmen metrin kaistaleita rannan ja asukkaan tontin välistä, vaan ne on kaavassa puistoalueita. Kysyin kokouksen alussa ja vastauksena oli, että kun Sapson puolelta ei myydä, niin tasapuolisuuden vuoksi ei myöskään Saaritien ja Siltasaaren alueelta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Mielestäni alueet ovat täysin erilaisia ja tuollainen vastaus oli mielestäni vain keksitty vastaus. Jos tonttien omistajat voisivat ostaa tuon alueen, niin ne myös pitäisivät ranta osuutensa siistissä kunnossa. Joku muu syy asiaan varmasti on.

Pitäneekö paikkaansa joidenkin vasemmiston edustajien kuiskeet, että alueen ympäri pitäisi tehdä ulkoilua varten pyörätie. Mielestäni täysin hullu ajatus, josta olisi tiiviisti rakennetulla alueella asukkaille todella paljon haittaa. Ei kukaan halua, että ikkunan ohi olisi jatkuvasti sisälle kurkkivia kulkijoita. Lisäksi ranta on monin paikoin vaikea kivikkoisuutensa vuoksi, jote taitaisi rakentaminen maksaa maltaita.

Viljo Tuhkanen

kunnanvaltuutettu, (ps.)

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä