Mielipiteet

Mielipide: Ajatusten virtaa te-palveluista, koulutuksesta ja viestintäsuunnitelmasta

Viimeiset viikot ovat olleet vauhdikkaita töissä tilinpäätössesongin kimpussa ja vapaalla Riikka Huotarin kampanjaryhmän askareissa. Nämä ajatukset on kirjoitettu kuitenkin täysin laskemattomalla ajalla. Heräsin nimittäen sunnuntaiaamuna kahvinkeittoon huomatakseni hetken päästä, että onkin vasta lauantai. Eli sain periaatteessa yhden ylimääräisen vapaapäivän. Vastapainoksi täytyy mainita, että muutaman viikon takainen maanantaiaamun herätys ei tuntunut lainkaan yhtä mukavalta, kun luulin hetken, että on lauantai.

Onneksi töihin lähtö ei ole maistunut itselle ikinä tervanjuonnilta. Tästä päästään aasinsiltaa pitkin te-uudistukseen, missä työvoimapalvelut ovat siirtymässä kunnan hallintaan. Istuva kansanedustaja Tuomas Kettunen mainitsi jossakin jutussa, että tällä saadaan ohjattua työtä hakevia paremmin avoimiin työpaikkoihin. Olen periaatteessa samaa mieltä, mutta tähän liittyy myös paljon muita uhkia ja mahdollisuuksia. Kysymyksessä ei ole mikään hallinnollinen siirto ja läpihuutojuttu. Yhtenä mahdollisuutena tässä tulee panostaa myös siihen, että saamme kaikki "hiljaiset" avoimet työpaikatkin samalle luukulle.

Kettunen kertoi samassa jutussa opettajakoulutusta tarvittavan takaisin Kainuuseen. Tästä olemme varmasti kaikki samaa mieltä, eikä tämä ole ainoa yliopistotason koulutus, mitä tänne tarvittaisiin vastaamaan myös yksityisen sektorin tarpeita. Jutussa mainitut opintolainahyvitykset valmistuneiden nuorten paluumuuton edistäjänä ovat helppo, mutta samalla kallis ratkaisu sinänsä tärkeään tavoitteeseen. Nyt niukkuuden vallitessa emme voi jakaa niin sanotusti puhdasta rahaa, vaan yhteiskunnan varoja tulee kohdistaa tarkemmin ja vaikuttavammin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tutustuin tämän "ylimääräisen" vapaapäivän aamuna myös tulevan kunnanvaltuuston esityslistalla olevaan Sotkamon kunnan viestintäsuunnitelmaan. Kokonaisuus oli hyvä, mutta emme aina osaa kuitenkaan nähdä metsää puilta. Suunnitelmassa näytti olevan yksi varmaankin tekninen puute.

Kohderyhmälle kuntalaiset oli kirjattu hyvin päivittäisessä viestinnässä tavoitteena antaa monikanavaisesti tietoa kunnan järjestämistä palveluista. Varsinaisesta kuntaimagon ja -brändin vahvistamisesta oli kuitenkin jäänyt kohderyhmänä kuntalaiset kokonaan pois. Jonkun pitäisi muistaa kertoa myös meille kuntalaisille, kuinka hyvin asiat Sotkamossa oikeasti ovat. Saisimme samalla valjastettua edullisimman markkinointikanavan, puskaradion tehokkaaseen käyttöön.

Sotkamolaisuuden kokemusasiantuntija

Sami Mähönen

Suurin osa työttömistä on miehiä ja yli 50-vuotiaita.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä