Paikallisuutiset
Lomalle, mutta varovaisuutta noudattaen
Porvoolainen Sanna tuli viikoksi lomalle Vuokattiin vanhempiensa ja lastensa kanssa. Sannan äiti Marianne kertoi, että aikoi ensin laittaa hanttiin, mutta lopulta he päättivät lomalle lähteä.
Tilava huoneisto mahdollistaa vaikka sisällä oleilun ja mummolle on tärkeää, että lapset pääsevät ulkoilemaan ja nauttimaan lumesta, jota ei Etelä-Suomessa ole, eikä ollut viime talvenakaan.
Sannan perhe on ensimmäistä kertaa Vuokatissa ja ensimmäisenä päivänään maanantaina he katselivat paikkoja, ja suuntasivat leikkipuistoon lasten kanssa. Sanna kertoi seuranneensa korontilanne niin kotona kuin Kainuussakin, mutta ei näe että lomalla tilanne olisi sen haastavampi kuin muutenkaan.
– Toki äiti kuuluu riskiryhmään, niin kyllähän se mietityttää, missä se (korona) on mahdollista saada, Sanna totesi.
Hänen mukaansa koronatilanne on ollut hyvin rauhallinen myös Porvoossa, mutta pääkaupunkiseudun läheisyys vaikuttaa muun muassa rajoituksiin. Sanna myös ymmärtää huolen, jonka matkailu paikallisissa aiheuttaa. Porvoossa Helsingin läheisyys aiheuttaa huolta ja välillä jopa hysteriaa.
Vuokatissa on hänen mukaansa kuitenkin paljon alueita, missä pystyy olemana vapaasti, eikä heillä ole tarkoitus ainakaan ensimmäisenä kylpylään suunnata.
Keväästä asti on koronan kanssa eletty ja Sanna kertoi olleensa koko ajan normaalisti töissä, pitäneensä riittävää etäisyyttä ihmisiin.
– Ei se nyt auta, vielä pitää jaksaa. Me ollaan nyt koko maapallo tässä asiassa. Toivotaan että rokotukset alkavat puremaan ja voidaan taas hengittää vähän normaalimmin, Sanna totesi.
Hän lisäsi, että Suomen luvut ovat kuitenkin pieniä ja ne on pystytty hoitamaan ja tartuntaketjut on pystytty hyvin jäljittämään.
Viime talvena Sannan ja Mariannen piti mennä Kuusamoon, mutta silloin rajat menivät kiinni ja loma siirtyi kesään.
Lapset ovat lomaa kovasti odottaneet ja Sannakin totesi, että kyllä loma on aina loma, kun pääsee välillä pois omista ympyröistä.
Vuokatissa he aikovat nauttia raikkaasta talvi-ilmasta ja siitä, että on lunta.