Paikallisuutiset

Lisää koronatartuntoja – Terrafamella laaja altistuminen

Terrafamen akkukemikaalitehtaalla Sotkamossa on todettu uusi koronatartunta ulkopaikkakuntalaisella henkilöllä, jonka takia tällä hetkellä on tiedossa noin 40 koronalle altistunutta työntekijää.

Tartunnanjäljitys on Terrafamella meneillään. Testeihin ohjataan myös laajempi joukko tehtaan työmaalla työskenteleviä.

Kainuun keskussairaalaan päivystyspoliklinikan odotustilassa tapahtuneen altistuksen johdosta seitsemän henkilöä on määrätty karanteeniin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kainuun prikaatin tartuntaryppäässä on tiistaina ilmoitettu kolme uutta varusmiehen positiivista testitulosta.

Kainuun koronakoordinaatioryhmän mukaan Kainuu on uusista tartunnoista huolimatta yhä perustasolla, mutta viitteitä tilanteen heikkenemisestä on näkyvissä. Aiemmat rajoitukset ja määräykset pysyvät voimassa. Alueen ilmaantuvuusluvussa 9,7 (100 000 asukasta / 14 vrk) eivät näy ulkopaikkakuntalaiset.

– Ympäröivien alueiden korkeampi ilmaantuvuus ei voi olla näkymättä Kainuussa. Oletettavasti herkemmin tarttuvaa brittivarianttia on jo liikkeellä täälläkin. Korostamme vahvasti perusasioiden noudattamista: työpaikoilla on huolehdittava turvaväleistä ja maskien käytöstä sekä tehtävä järjestelyitä lähikontaktien vähentämiseksi, toteaa pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari Kainuun sotesta.

– Vapaa-ajalla kontaktit minimiin, eikä missään tapauksessa ole bileiden järjestämisen aika. Erityisesti jos joutuu matkustamaan alueiden välillä, on omaehtoisesti pitäydyttävä lähipiirissä. Riskien realisoituminen vaikeuttaa kaikkien elämään Kainuussa – muuta keinoa ei ole kuin jatkaa näillä, Koukkari vetoaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Koronarokotukset avoinna myös 1946 syntyneille ja sitä vanhemmille

Koronarokotteiden toimitukset lisääntyvät Kainuussa. Lähiviikkoina rokotteita saadaan kaksinkertainen määrä alkuvuoteen verrattuna, yli 2 000 annosta viikossa. Mikäli toimitukset jatkuvat odotetusti, tämä nopeuttaa yli 70-vuotiaiden rokotuksia.

Nyt ajan koronarokotukseen voivat varata 1946 tai sitä ennen syntyneet kainuulaiset. Ajanvarauksen voi helpoiten ja nopeimmin tehdä osoitteessa Omasote.kainuu.fi. Ajan voi varata myös numerosta 044 709 3788.

Lisäksi rokotusvuorossa ovat sairausperusteiseen riskiryhmään kuuluvat 16–69-vuotiaat, joilla on elin- tai kantasolusiirre, aktiivisyöpähoito, vaikea puolustusjärjestelmän häiriö, vaikea krooninen munuaissairaus tai vaikea krooninen keuhkosairaus tai Downin syndrooma.

Kainuun sote on ottanut käyttöön sairausriskiryhmille oman ajanvarauksen takaisinsoittonumeron (08 718 9303). Nettiajanvaraus ei ole käytössä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Lisää tietoa koronarokotuksista sekä vastauksia kainuulaisten yleisimpiin kysymyksiin löytyy teemasivustolta sote.kainuu.fi/koronarokotukset. Erityiset tiedustelut sote pyytää sähköpostitse korona@kainuu.fi.

Terrafamella ohjataan koronatesteihin laajempi joukko työntekijöitä.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä