Kulttuuri
Leivolan koulun kuviskerholaiset vierailivat valokuvanäyttelyssä – ”Parasta on, kun yhdessä tehdään kaikkea kivaa”
Harrastamisen Suomen mallin mukaisessa kerhossa vieraillaan esimerkiksi näyttelyissä koulupäivän jälkeen.
Juhani Ronkaisen valokuvanäyttely Missio Galleriassa sai perjantaina 25. huhtikuuta vieraikseen Leivolan koulun kuvaamataitokerhon vetäjineen.
– Menen koulun jälkeen suoraan kuviskerhoon, ja siellä tehdään kaikenlaisia kuvikseen liittyviä tehtäviä. Aika monenlaista, esimerkiksi maalataan ja saatetaan