Paikallisuutiset

Koronarokotukset Kainuussa jo 50-vuotiaille – ilmaantuvuus nollassa viimeksi viime elokuussa

Koronarokotukset laajenevat Kainuussa tällä viikolla 50-vuotiaiden ikäluokalle.

Maanantaista alkaen ajan voivat varata 1971 ja sitä aiemmin syntyneet sekä vuonna 2005 ja aiemmin syntyneet riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluvat henkilöt.

Kainuussa 60–65-vuotiaista on tähän mennessä kertaalleen rokotettu 57 prosenttia ja 65–69-vuotiaista 75 prosenttia. Koti- ja laitoshoidon asukkaat rokotetaan toiseen kertaan toukokuun aikana.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kainuun sote arvioi, että rokotuksia pystytään avaamaan noin kahden viikon välein uudelle 10-vuotisikäryhmälle, ellei rokotetoimituksissa tule yllättäviä muutoksia.

Ei uusia tartuntoja kahteen viikkoon

Kainuussa ei ole todettu yhtään koronavirustartuntaa 25.4. jälkeen. Koronaviruksen 14 vuorokauden ilmaantuvuus alueella on edellisen kerran ollut nolla viime vuoden elokuussa.

– Tartunnat laskevat nyt koko maassa. Yksittäisiä tapauksia ja uusia ryppäitäkin nähtäneen vielä, mutta eiköhän edessä ole rauhallinen kesä, arvioi Kainuun pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari .

Kokoontumisrajoitukset nyt 50 henkilöön

Kainuussa voidaan järjestää enintään 50 henkilön yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, jos niissä voidaan varmistaa tartuntatautilain turvallisuusvelvoitteet. Kokoontumisrajoitukset ovat voimassa 10.5. - 31.5.2021.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kokonaisosallistujamäärä voi olla myös suurempi, mikäli yleisö voidaan sijoittaa enintään 50 hengen erillisiin katsomolohkoihin tai vastaaviin alueisiin.

Tällöin on myös huolehdittava, että kulku aluelohkoihin, turvavälit, käsien puhdistaminen sekä siivous ovat tartuntatautilain edellyttämällä tavalla järjestetty.

Kainuu

Suositukset ja ohjeet

1971 ja sitä aiemmin syntyneet. Ajanvaraus Omasote-palvelun valikosta paikkakuntansa "iänmukaiset koronarokotukset"

2005 tai sitä aiemmin syntyneet riskiryhmään 1 ja 2 kuuluvat. Ajanvaraus Omasote-palvelun valikosta paikkakuntansa " riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluvien koronarokotukset".

Rokotteina kaikille uusille rokotettaville käytetään tällä hetkellä Pfizerin tai Modernan mRNA-valmisteita.

Varaus- ja muut ohjeet on koottu Kainuun soten infosivulle sote.kainuu.fi/koronarokotukset.

Ajanvarausnumeroon 044 709 3788 pyydetään soittamaan vain, mikäli nettiajanvaraus ei ole mahdollista.

Voimassa ovat edelleen seuraavat suositukset ja ohjeet:

Yleinen maskisuositus yli 12-vuotiaille

Yleinen etätyösuositus on, ei etäopetussuositusta

Suositus välttää maakuntarajat ylittävää matkustamista. Ulkomaanmatkailu tulee rajoittaa vain välttämättömään.

Alle 12-v ryhmätoiminnassa ei ole rajoitussuosituksia, 12–17-v suositellaan enintään 50 henkilön ryhmiä ja aikuisille yksilöharrastuksia ryhmien sijaan

(ikäihmisten ryhmäliikuntatoiminta ulkotiloissa turvavälejä noudattaen voi käynnistyä uudelleen)

Yksityistilaisuuksissa vahva suositus noudattaa turvaetäisyyksiä ja hygieniakäytäntöjä. Yksityisiä juhlia suositellaan järjestettävän mahdollisimman pienimuotoisina ja välttämään lähikontakteja.

Koronatestiin tulee edelleen hakeutua matalalla kynnyksellä. Lisäksi suositellaan Koronavilkun käyttämistä älypuhelimessa.

Koronarokotus on paras keino pandemian torjumiseen.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä