Paikallisuutiset

Koronarokotukset etenevät Kainuussa kesän tauon jälkeen – Sotkamossa rokotukset jatkuvat tiistaina

Rokotusaktiivisuus on koulu- ja opiskeluterveydenhuollon päällikön mukaan pysynyt jokseenkin samana kuin aiemmin.

Neljäs rokotekierros on lähtenyt hyvin käyntiin, kertoo Kainuun soten koulu- ja opiskeluterveydenhuollon päällikkö Auli Pennanen .

– Kainuun soten sivuilta löytyy ajankohtainen tieto rokotusten etenemisestä. Toimimme THL:n ohjeiden ja kuntien resurssien mukaan. 17. elokuuta alkaen 60 vuotta täyttäneiden on mahdollista käydä hakemassa neljäs rokoteannos, Pennanen kertoo.

Pennasen mukaan rokotusaktiivisuus on pysynyt jokseenkin samana aiempaan verrattuna.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Hyvällä, tasaisella tahdilla mennään eteenpäin. Ihmiset ovat valveutuneita ja hakevat tehosterokotuksia silloin, kun on tarve.

Koronarokotuksia laajennetaan vaiheittain Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suositusten mukaisesti.

Neljännen koronarokotuksen saavat tällä hetkellä kaikki 70 vuotta täyttäneet, 18–69-vuotiaat lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluvat sekä kaikki 12 vuotta täyttäneet, joiden immuunipuolustus on voimakkaasti heikentynyt.

17. elokuuta alkaen neljännen rokotuksen saavat 60 vuotta täyttäneet.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Fakta

Rokotuspaikat ja -ajankohdat

Hyrynsalmi, terveysasema, ilman ajanvarausta

17.8. klo 8–12

29.8. klo 8–12

Kajaani, Kaukametsän opisto (Koskikatu 4B), ilman ajanvarausta

15.–18.8. klo 8.30–15.30

22.–25.8. klo 8.30–15.30

Kuhmo, Oppimiskeskus (Piilolantie 47), ilman ajanvarausta

16.–17.8. klo 9–15.00

23.–25.8. klo 9–15.00

Paltamo, neuvola, ajanvarauksella

18.8. klo 9–15.00

22.8. klo 9–15.00

25.8. klo 9–15.45

Ristijärvi, neuvola, ajanvarauksella

16.8. klo 9–15.00

23.8. klo 9–14.00

Sotkamo, terveysasema, ilman ajanvarausta

16.–18.8. klo 9.00–11.00 ja 12–15.30

23.–25.8. klo 9.00–11.00 ja 12–15.30

Suomussalmi, terveysasema, ilman ajanvarausta

16.8. klo 9–15.00

19.8. klo 9–15.00

Koronarokotuksia laajennetaan vaiheittain Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suositusten mukaisesti. Kuva Kaukametsän rokotuspisteeltä.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä