Paikallisuutiset

Kolme uutta koronatartuntaa karanteenissa olevilla

Kaikki olivat jo aiemmin määrätty karanteeniin, joten jatkoaltistumisia ei ole syntynyt.

Maanantaina todettiin kolme uutta koronatartuntaa kahdella kajaanilaisella ja yhdellä sotkamolaisella, tiedottaa Kainuun sote. Kaikki olivat jo aiemmin määrätty karanteeniin, joten jatkoaltistumisia näistä ei ole syntynyt.

Aiempiin altistumisiin liittyen on määrätty kuusi uutta karanteenia, joista yksi ulkopaikkakuntalaiselle ja muut kajaanilaisille.

Koronan ilmaantuvuus Kainuussa on 70,8 / 100 000 as / 14 vrk. Eristyksessä tai karanteenissa koronatartunnan on tällä hetkellä yhteensä yli 200 kainuulaista. Kainuun koronakoordinaatioryhmä käsittelee maakunnan tilannetta tänään iltapäivällä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tartuntamäärien kasvu ja viruksen leviäminen keskittyy nyt erityisesti 15 –25-vuotiaisiin. Tämän vuoksi varotoimet ovat erityisen tarpeellisia nuorten keskuudessa.

Koronatestaukseen Kainuussa pääsee tällä hetkellä pääasiassa saman päivän kuluessa. Testaus on ajanvarauksella sekä arkisin kuntien terveysasemilla aukioloaikojen mukaisesti että päivittäin KAKS:n testiasemalla. Ajan voi varata helpoiten Omasote-palvelusta.

Halukkuus ottaa koronarokote on Kainuussa hyvällä tasolla.

Kainuussa koronarokotukset jatkuvat. Pääosa näistä on tehosteita eli toisen annoksen rokotuksia. Aikoja on varattavissa myös ensimmäisiin rokotuksiin ja niitä lisätään elokuun aikana.

Halukkuus ottaa koronarokote on Kainuussa hyvällä tasolla. Varattuja aikoja peruutetaan jonkin verran, mutta määrä on verrattain pieni. Toinen annos nostaa suojatehoa erittäin merkittävästi, joten rokote on tärkeä ottaa tarjotulla ajalla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kainuussa koronarokotukset ovat nyt avoinna myös 12–15-vuotiaiden riskiryhmille. Riskiryhmät ovat samat kuin aiemmin aikuisille. Alaikäisten ajanvaraus tapahtuu puhelimitse (044 709 37 88). Lisätietoja asiasta sote.kainuu.fi/koronarokotukset.

Lisätietoja sote.kainuu.fi/koronainfo

Fakta

Muista

• Säilytä turvaväli tai käytä kasvomaskia kaikissa kodin ulkopuolisissa lähikontakteissa

• Jos sairastut tai altistut, velvollisuutesi on auttaa viranomaisia antamalla tietoja jäljitystä varten

• Eristys tai karanteeni ei ole vapaaehtoinen, vaan lailla säädetty varotoimi, jota tulee ehdottomasti noudattaa

• Ottamalla koronarokotteen omalla vuorollasi suojaat itsesi ja läheisesi mahdollisesti vakavalta sairastumiselta.

• Koronatestaus ajanvarauksella KAKS:ssa päivittäin (ensisijaisesti Omasoten kautta tai 040 165 0020), kuntien terveysasemilla aukioloaikojen mukaan

Kuhmon kaupungin verkkosivutiedotteen mukaan hakijoiden määrä on yllättänyt, sillä tähän mennessä maskeja on jaettu 2 056 kappaletta, joista kertakäyttöisiä 1 210 ja kankaisia 846.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä