Paikallisuutiset
Kolmannen rokotteen antaminen alkaa Kainuussa voimakkaasti immuunipuutteisille
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ohjeistaa käynnistämään kolmansien koronarokoteannosten antamisen 12 vuotta täyttäneille voimakkaasti immuunipuutteisille henkilöille.
Tutkimusten mukaan kyseisillä henkilöillä rokotusvaste kahden rokotteen sarjalle jää usein puutteelliseksi ja kolmannella annoksella täydennetään heidän suojaansa. Näitä arvioidaan olevan noin 1 prosentti väestöstä eli Kainuussa n. 650 rokotusikäisistä.
Kolmas rokote voidaan antaa, kun toisesta annoksesta on kulunut vähintään 2 kuukautta. Valmisteena käytetään ensisijaisesti samaa rokotetta kuin toisessa annoksessa.
Täydentävät rokotusannokset Kainuussa saa sekä kuntien rokotuspisteillä että avoimissa pop up -pisteissä.
Kolmannen rokotuksen saajia pyydetään esittämään rokotuspisteellä KELA-kortti tai muu tieto - esimerkiksi tuloste OmaKanta-palvelusta - josta diagnoositiedot voidaan tarkistaa. Tarkempi ohjeistus potilasryhmistä on saatavilla THL:n verkkosivuilta.
Viikonloppuna Kainuussa todettiin muutama koronatartunta päivässä.
– Korona on nyt selkeästi rokottamattomien tauti, johon liittyy vakavan sairastumisen riski. Rokotus on helppo ja tehokas suoja, jonka avulla voimme purkaa yhteiskuntaa haittaavia rajoitteita. Mitä suuremman osan väestöstä rokotukset kattavat, sitä helpommin tästä kaikesta päästään, korostaa Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari .
Viikonlopun tartunnoista perjantaina Kuhmossa todettiin kolme uutta tartuntaa, jotka liittyvät aiempiin koulualtistumisiin.
Lauantaina uusia tartuntoja Kainuussa todettiin kaksi, joista Kuhmon tapauksiin liittyen ilmeni yksi uusi positiivinen testitulos. Kuhmossa koulualtistumisiin liittyen noin 30 henkilöä on asetettu karanteeniin.
Sunnuntaina tartuntoja tuli tietoon viisi, joista kaikki Kajaanissa. Näistä kaksi liittyy aiempiin koulualtistumisiin. Kahden henkilön osalta tartunnanjäljitys on edelleen kesken. Tällä hetkellä 12 henkilöä on määrätty karanteeniin.
Kajaanin keskusta-alueen ravintoloissa on voinut altistua koronatartunnalle torstai-lauantai aikana, tarkemmat tiedot soten .
Kainuun sote muistuttaa, että koronaan viittaavissa oireissa tulee hakeutua testeihin. Oireisena ei tule altistaa muita, vaan varotoimia ja ohjeita on edelleen noudatettava.
– Vaikka tartuntatilanne on nyt helpompi, vastuullisuutta on edelleen korostettava. Esimerkiksi nuorempia koululaisia ei vielä voida rokottaa, joten aikuisten rokottamattomuus perheissä vaikuttaa laajalti kouluissa ja työpaikoilla karanteenien myötä, Koukkari toteaa.
Koronaviruksen ilmaantuvuus Kainuussa on nyt 77,8 / 100 000 / 14 vrk.
Koronarokotukset saa Kainuussa helposti avoimista Pop up -rokotuspisteistä. Katso kuntasi rokotuspisteen tiedot soten .
KAKS:n rokotuspiste on siirtynyt tien toiselle puolelle vanhan sairaalan entiseen ravintolaan (ovi S9).
Voimakkaasti immuunipuutteiseksi katsotaan potilaat, joilla on jokin seuraavista sairauksista tai tiloista:
Elinsiirto
Kantasolusiirto
Vaikea tai keskivaikea synnynnäinen immuunipuutos (esimerkiksi immunoglobuliinikorvaushoito)
Immunosuppressiivinen syöpähoito (esim. solunsalpaajahoito mutta ei hormonihoito)
Autoimmuunisairauksien hoito immunosuppressiivisilla biologisilla lääkkeillä tai JAK-estäjillä (ei esim. insuliinihoito eikä pistettävä kolesterolilääkitys)
Dialyysi ja vaikea krooninen munuaisten vajaatoiminta
Pitkälle edennyt tai hoitamaton HIV
Lääkärin arvioima muu vaikea-asteinen immunosuppressiivinen tila