Paikallisuutiset
Kirkonkylä sillalta sillalle – lisää kerrostaloja, torille leikkipuisto ja autot pysäköintilaitoksiin
Kirkonkylän taajamakuvallinen tarkastelu viitoittaa tulevaa asemakaavoitusta.
Sotkamon kirkonkylän taajamakuvallinen tarkastelu on osa valmisteilla olevaa kirkonkylän masterplan-suunnitelmaa. Konsulttiyhtiö FCG:n laatima luonnos kirkonkylän tulevasta taajamakuvasta pitää sisällään myös toimenpide-ehdotuksia.
Taajamakuvallisen tarkastelun raporttia ja virtuaalimallia esiteltiin kunnantalolla viime torstaina. Kirkonkylän tulevaisuus keräsi paikalle noin 20 henkilöä, joista muutama oli paikalla viran puolesta. Virtuaalimalli on katsottavissa ja raportti luettavissa kunnan nettisivuilta.
Taajamakuvallisen tarkastelun virtuaalimalli on luonteeltaan yleispiirteinen, eikä siinä oteta kantaa esimerkiksi rakennusten väritykseen tai materiaaleihin. Mallin tarkoitus on viitoittaa tulevaa kirkonkylän keskusta-alueen asemakaavoitusta.
Kainuuntien varteen on hahmoteltu pääosin 4-kerroksista rakentamista, ja autojen pysäköintiä on keskitetty erillisille alueille.
Tarkastelun pääpaino on Kainuuntien varsi "sillalta sillalle". Tarkastelualueen ulkopuolelle jäivät juuri kaavoitetut sataman alue, Akkoniemen alue sekä lukion ja terveyskeskuksen alueet. Myös Hiukan alue on rajattu tarkastelun ulkopuolelle.
Kainuuntien varteen on hahmoteltu pääosin 4-kerroksista rakentamista, ja autojen pysäköintiä on keskitetty erillisille alueille. Nykyisen Nesteen tontille on hahmoteltu 4-kerroksinen kerrostalo.
Kulkuväylä stadionin suuntaan on avoin, ja kulkee pienen puistoaukion kautta. Samankaltaisia pieniä puistomaisia ulko-oleskelupaikkoja jäisi rakennusten väliin eri puolilla keskustaa.
Kainuuntien varren rakentaminen ei saisi olla muurimaista, vaan rakennusten julkisivulinjat voisivat polveilla vaihtelevasti ja olla kadun puolella esimerkiksi kerrosta matalampia. Rakennukset olisivat harjakattoisia, ja kattokulma voisi vaihdella.
Kirkonkylän keskustakorttelit ovat rakentuneet nykyiseen muotoonsa tontti tontilta kunkin ajan tarpeiden mukaan. Omakotitalotontteja on muutettu yksi kerrallaan kerrostalotonteiksi, ja autopaikoista on tullut pulaa.
Nykyinen tienvarsipysäköinti ja kiinteistökohtainen pysäköinti säilyisivät ennallaan.
Autojen pysäköinti on mallissa siirretty torilta ja K-supermarketin edustalta linja-autoaseman taakse hahmoteltuun 3–4 kerroksiseen pysäköintitaloon. Nykyinen tienvarsipysäköinti ja kiinteistökohtainen pysäköinti säilyisivät ennallaan.
Kaikkiaan keskusta-alueella voisi olla julkista pysäköintiä varten kolme pysäköintilaitosta. K-Supermarketin edustan pysäköintialueelle mallissa on hahmoteltu 4-kerroksinen kerrostalo ja vastapäiselle tyhjälle tontille myös rakennus.
Ylipäätään keskustan kortteleissa tehtäisiin täydennysrakentamista joko uudisrakentamisella tai korottamalla nykyisten rakennusten kerroslukua.
Torille on sijoitettu myös leikkipuisto, jollaista keskusta-alueella ei nyt ole.
Torialueesta muodostettaisiin ympärivuotinen tapahtumapaikka. Toria katualueesta rajaisi Kainuuntien suuntainen paviljonki, ja onpa Tori Tupakin saanut paikkansa torilla. Torille on sijoitettu myös leikkipuisto, jollaista keskusta-alueella ei nyt ole.
– Torilla on tosi paljon mahdollisuuksia, jos sitä lähtee kehittämään, mallia esitellyt Mirjam Hyvönen FCG konsulttitoimistosta kommentoi ja kannusti osallistamaan kuntalaisia yhteiseen ideointiin ja tekemiseen.
Kirkkoherranviraston alueelle mallissa on hahmoteltu asumispainotteista rakentamista pienkerrostaloihin ja rivitaloihin. Rakentaminen Kainuuntien varressa voisi olla 2–3 kerroksista.
Syntiniemi säilytettäisiin virkistyskäytössä, ja se liitettäisiin nykyistä paremmin olemassa olevaan ja tulevaan reittiverkostoon.
Keskustelussa nousi esille kirkon tornin merkitys kylän maisemakuvalle. Torni näkyy kylälle tullessa hallitsevana elementtinä joka suunnasta. Näkymä halutaan säilyttää.
– Kirkontornia korkeampaa ei rakenneta, kunnanhallituksen puheenjohtaja Juho Lukkari lupasi.
Myös näkymää sataman seudulta Vuokatin vaaralle pidetään maisemakuvallisesti tärkeänä.
"Kirkontornia korkeampaa ei rakenneta".
Näkymä vesistöihin on olennainen osa keskustan ilmettä, ja sitä haluttaisiin avata enemmän kaikkien käyttöön. Pesäpallokentän kakkospuolen penkan madaltaminen on jo avannut näkymää Sapsojärven suuntaan.
Mallissa on hahmoteltu rantaviivaa noudatteleva reitti satamasta Savitielle.
Ajatus rantabulevardista ei ole uusi, ja se on Osmo Polvisen mukaan torpattu kiinteistönomistajien taholta jo aiemmin.
– Reitti mukailee keskustan alueen masterplan-ajatusta. Yhtenäisen reitin tekemiseen en usko. Pari kertaa sitä on kokeiltu. Pitäisi reitit rakentaa ensin ja sitten asunnot. Jos valtuusto sen reitin äänestää, menee se valitusten kautta nurin. Luonnonvoimia vastaan ei kannata lähteä taistelemaan.
"Kainuuntien raskasta liikennettä voisi jollakin tavalla ohjata muualle".
Kylän läpi kulkee paljon raskasta liikennettä. Kirkonkylän keskusta on autopainotteinen läpiajokeskusta, mikä tuo omat ongelmansa mutta toisaalta tuo keskusta-alueelle elävyyttä.
– Kainuuntien raskasta liikennettä voisi jollakin tavalla ohjata muualle. Muutenhan me toivomme, että porukka liikkuu ja asioi kirkonkylän keskustassa, kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen kommentoi.
Yksi ratkaisu voisi olla Pohjoispuolentien parantaminen ja kunnossapito, mikä ohjaisi raskasta liikennettä siihen suuntaan.
Kilpeläinen muistutti, että liikenteen meluhaittoja voi nykytekniikalla eliminoida hyvin. Esimerkiksi Tampereella on rakennettu taloja rautateiden päälle.
Toivomuksia keskustelussa esitettiin muun muassa puun käytöstä rakennusten julkisivuissa, valaistuksen hyödyntämisestä ja rajausalueen ulkopuolella Rauramonlammen kunnostamisesta.
Keskustelua käytiin myös liikkeiden ja palvelujen aukioloajoista. Nykyinen keskusta sulkeutuu pääosin jo klo 17.