Kirjeitten ja kirjojen voima

Kun päivä lyhenee, ja yön pimeys vallankin näin marraskuussa uhkaa masentaa mieltä, luen vanhoja kirjeitä. Nuoruudessani ei ollut juuri muita vaihtoehtoja seurustella kaukaisten ihmisten kanssa. Kirjeet säilyttävät koettua elämää ja ovat antaneet minulle voimaa ja uskoa olemiseen.

Kirjeellä on kyky keventää mieltä ja luoda kestävää vuorovaikutusta. Haluan tuoda muidenkin luettavaksi erään kesken jääneen kirjeeni, jonka kirjoitin vastaukseksi erään tutun ikätoverini toiseen kirjeeseen, jotka hän oli kirjoittanut kirjani " Näädän laulu " innoittamana kuolintaudissaan:

Lamminpää 2.6.2017 aamulla. Ja pohjoinen puhuu lunta ja räntää.

Anja hyvä.

Kiitos paksusta kirjeestäsi. Olen lukenut sen useampaan kertaan. En säikähtänyt "Ihmeitä Tekevää" kuten epäilit. Enkä kokenut Pekan tokaisua henkiseksi väkivallaksi. Uskonto ja uskovaiset eivät ole minun mielenrauhaani järkyttäneet. (Kuitenkin joka ilta luen mielessäni äitini opettaman iltarukouksen ja pyydän varjelusta ja suojaa läheisilleni sekä kiitän Luojaa päivästäni).

Joskus alle viisikymppisenä koin eräänlaisen valaistumisen hetken, kun voin todeta, että minun ei tarvitse pelätä mitään eikä ketään. Ehkäpä kokemukseni, tietoni ja kanssaihmiseni olivat kypsyttäneet minut ymmärtämään tämän elämänkenttämme kokonaisuuden, jossa yhden yksilön ei kannata kuvitella liikoja tai pelätä turhia.

Istun tässä kotipirtin vanhan ja ison pöydän ääressä katsellen miten harakka, harmaalokki, kuovit, västäräkit, jänikset ja monet muut kanssaeläjämme hakevat elantoaan rännän peittämästä jo vihreästä ruohikosta.

Kalatiira makaa muniensa päällä viimetalvisen piisaminpesän päällä, sorsat, tavit ja telkät touhuilevat lammella. Yhtään haarapääskystä ei näy lentelevän pihapiirissä, vaikka niitä tuli kaksi pariskuntaa jo muutama viikko sitten.

Tutun kurkiparin pesintä näkyy taas epäonnistuneen, ja yksinäinen joutsen lentelee levottomasti puolisonsa joutuessa ilveksen muonaksi.

Eilen kävin Sotkamon toiseksi viimeisen eli Pohjois-Tipaksen kyläkoulun oppilaiden kanssa "luontopolullani" näkemässä mm. sen, miten iso karhu oli jättänyt tassunjälkensä karjatielle.

Eilen näin myös tervapääskyn ja kuulin varsinaisen kesälinnun, lehtokertun ihanan lurituksen laskiessani aamupakkasella vesilintuja RKTL:n tutkijoiden tarpeisiin, kuten olen tehnyt jo vuosikymmeniä.

Pihapiirin räkätit, peipot, västäräkit ja tiaiset hautovat pesissään kirjosieppojen, leppälintujen ja monien muiden hyönteissyöjälintujen vielä varaillessa reviirejään.

Edellä kuvatusta voit kuvitella oloani. Itse olen tuntenut vallankin tänä keväänä asuvani melkein kuin lintutornissa. Toki olen rakentanut jo toistakymmentä vuotta sitten lähirantaan oman lintutorninkin, vaikka pirtin ja kamarin akkunoista olen voinut seurata, miten sadat, ehkäpä tuhannet vesilinnut ja kahlaajat ynnä muut siivekkäät ovat levähtäneet ja tankanneet tänä keväänä näköpiirissäni.

Vaikka merikotka, kana-, varpus-, tuuli-, ampu- ja sinisuohaukka sekä suopöllö, kettu, kärppä, kissa, ilves ja ahma ovat verottaneet osansa tästä lintupaljoudesta, niin enpä ole mediasta kuullut vielä yhdenkään luonnonelukan valittavan väkivallasta, häirinnästä tai muista haitoista!

Ihminen elää, vallankin nykyään yhä kauempana luonnosta, ja hänen suhteensa todellisuuteen, jopa arvomaailmansa rakentuu pääasiassa kaikenlaisen median välittämien tietojen ja mielikuvien varaan.

Hyvin herkästi alamme mitata muun luonnon, jopa toisenlaisten ihmiskulttuurien elämää omilla mittareillamme. Tässä joudumme helposti arvottamaan kanssaeläjiämme kaupallisilla tai tunnepohjaisilla mittareilla.

Ehkäpä vielä joskus korkean elintason maissakin opitaan ymmärtämään elämän ikävien asioiden kuten surun, tuskan, sairauksien ja hengissä pysymisen taisteluun kuuluvan väkivallan, jopa kuoleman kuuluvan osaksi kaikkea elämää.

Tämä pyrkimyksemme aina vain helpompaan elämään on siirtänyt nuo ikävät asiat pois näköpiiristämme erilaisiin laitoksiin tai muualle maailmaan pois ymmärryksemme näköpiiristä. Tämä taas on johtanut elinympäristön pilaantumiseen ja ryöstötalouteen, jonka seurauksena joudumme ottamaan vastaan mm. kasvihuoneilmiön tuomat ongelmat ja elinympäristönsä tuhoutumista pakenevat ihmismassat.

Toivon , että et ymmärrä sanojani pessimismiksi tai kyynisyydeksi. Elämä on ihanaa. Illalla mennessäni nukkumaan kaipaan jo seuraavaa aamua. Kaikki vuodenajat ovat meillä Kainuussa omalla tavallaan antoisia, ja elämän eri vaiheita hienosti kuvaavia.

Näin keväällä sydän kevenee ja mieli riemuitsee, kun näkee uutta vihreyttä, kuulee moniääniset kesälinnut ja haistaa maan ja kevätkukkien tuoksun."…

Ajattelin jatkaa tätä kesken jäänyttä kirjettäni 12.6.2017, kun palaan Murhijärven reissultamme, ja olen henkisesti virkeämpi. Reissu oli hyvä erityisesti Heikin poikien osalta, ja keskustelut nuotiolla olivat rikastuttavia.

Kun noin tunti sitten kuulin ystävältäni, että Anja oli kuollut, niin se on askarruttanut mieltäni kovin.

Olinko minä todella sen arvoinen, että haimasyöpää sairastanut, minulle melko tuntematon ihminen turvautui minuun? Vai onko tuo Näädän laulu sellainen kirja, että se on innoittanut tällaisiin ja moniin muihinkin yhteydenottoihin? Rauha Anjan sielulle!"

Alpo Komulainen