Ihmiset

Kasvienkeruumuisto: Kouluaikaiset kasviot ovat vielä tallessa

Kyselimme lukijoiden muistoja kouluaikojen kasvien keruusta.

Helena Rahikaisella on yhä tallessa kouluaikainen kasvisto, Kuhmon keskikoulun kolmannelta luokalta.

– En ihan muista määrää, paljonko tässä on kasveja.

Rahikainen kertoo seuranneensa lastenlasten kasvien tunnistusta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Puhelimeen kuva ja netistä etsitään nimi. Meillä piti kaivaa juurineen, pestä juuret, kuivattaa painon alla ja sitten kirjata. Oli kirja, mistä etsittiin tiedot.

Pirjo Kokkosen kasviossa on säilynyt Paakista pellon reunalta vuonna 1967 poimittu ruiskaunokki.

Myös Pirjo Kokkosen kasvisto on vielä tallessa.

– Kasveja keräsin 1966–67. Sitä en muista paljonko niitä kerättiin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kokkonen kertoo olleensa kesän 1967 tätinsä luona Paakissa lapsenlikkana.

– Siellä keräsimme tätini kanssa kasveja. Muistelen, että lopussa ei tahtonut enää löytyä uusia lajeja, niin otin jonkun puun oksan vielä viimeiseksi.

Helena Rahikaisen kasvio on peräisin Kuhmon keskikoulun kolmannelta luokalta.
Pirjo Kokkosen kasviossa on säilynyt Paakista pellon reunalta vuonna 1967 poimittu ruiskaunokki.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä