Ihmiset

Kasvienkeruumuisto: Kesälomalla kerättiin talteen 40 kasvia, joiden latinankieliset nimet ihastuttivat

Aloitin syksyllä 1968 Paltamon yhteislyseon 1C-luokalla. Oppilaita luokallamme oli 41. Seuraavana kesänä, 1969, oli kerättävä 40 kasvia. Tähän kasvinkeräysurakkamme loppuikin. Vuotta aikaisemmin aloittaneet keräsivät vielä peräti 80 kasvia kahtena kesänä.

Biologian ja maantiedon lehtorina toimi opettajana Eila Hannikainen. Hän myös otti kasvitentin vastaan. Muistelen sen olleen suullisen.

Olin kauhuissani, kuinka ehtisin kerätä kaikki 40 kasvia. Nyt ajateltuna luonnon monimuotoisuus oli kuitenkin toista siihen aikaan. Muistan aloittaneeni Tussilago farfaralla eli leskenlehdellä 11.5.1969.

Kesä -69 oli kuiva, kuuma ja aurinkoinen, niin vain kävi, että ennen heinäkuun loppua oli kaikki 40 kasvia koossa. Viimeisimpien joukossa lienevät olleet isoulpukka ja hevonhierakka, joiden kanssa tuskailin niitä paperille asettaessani. Nehän olivat niin paksuja! Juuria meidän ei tarvinnut kaivaa.

Kasvit piti tietenkin kuivata, prässätä – sanomalehtipaperia ja tiiliskiviä – ja asetella sitten papereille. Muistan, että niitä kiinnitettiin liimapaperisuikaleilla ja yritettiin myös muistaa esteettinen puoli parhaamme mukaan. Sisareni auttoi minua tässä. Itselleni mukava vaihe oli kirjoittaa nimilappu paperin oikeaan alalaitaan: kasvin suomenkielinen ja latinankielinen nimi, heimo, paikkakunta ja kasvupaikka, sekä päiväys ja allekirjoitus.

Latinalaisissa nimissä oli mielestäni ihania sanoja: Campanula rotundifolia, kissankello, Viola riviniana, metsäorvokki... Kasvit oli laitettava heimoittain taitetun paperin sisään, heimon nimi paperin päälle.

Oli myös kirjoitettava kasvipäiväkirja eli koottava kasvit erilliseen vihkoseen heimoittain, sekä siihen vielä kerran ne tiedot, jotka oli jo ilmoitettu nimilapussa. Koko komeus laitettiin sitten herbaarioon eli kasvioon ja nauhoilla kiinni.

Kasvitietämyksessä auttoi Otavan värikasvio (hinta 8 mk, kirjat ja koulutavarathan täytyi itse kustantaa) ja kasviopin kirjamme koko keskikoulun ajan, Soveri-Ulvinen-Kalliola: Kasvioppi . Lisäksi oli kasviopin työvihko.

Kasvien kerääminen oli mukavaa, vähän työlästä, pitkältä tuntuvaa. Todellista apua puuhasta on ollut ainakin lajituntemuksen kannalta myöhemmässä ammatissani ja kotioloissakin, lasteni kesäurakka se on ollut myös. Tosin heidän ei ole tarvinnut urakoida kuin 25–26 kasvia. Lapsenlapseni ovat jo "digikansaa", joten heillä homma on hoitunut digitaalisesti.

Elämässä 12-vuotiaana on paljon opittavaa. Mielestäni aika kasvien parissa ei mennyt hukkaan. Päinvastoin. Opimme tavoitteellista työskentelyä luokkahuoneen ulkopuolella ja lopputuloksena syntyi mukavia muistoja lapsuuden ja nuoruuden välimaastosta.

Aila Juntunen