Paikallisuutiset
Kaksiin avattu koronapotilaille pandemiaosasto – viikonlopun aikana Kainuussa 179 koronavirustartuntaa
Kainuussa todettiin lauantaina 84 ja sunnuntaina 95 koronatartuntaa.
Tartuntamäärien oletetaan olevan kyseistä lukua korkeampia, sillä testeihin hakeutuminen on ollut vähäisempää.
Kainuun keskussairaalaan on avattu pandemiaosasto, jossa hoidetaan vain koronapotilaita. Potilaita on osastolla viikonlopun aikana ollut keskimäärin kahdeksan vuorokaudessa, minkä lisäksi päivystyksessä on muutamia seurannassa olevia potilaita. Teho-hoidossa ei tällä hetkellä ole koronapotilaita.
Pandemiaosasto on helpottanut ruuhkautunutta päivystysseurantaa, lisäksi koronapotilaat on voitu keskittää sairaalan yhteen siipeen.
Pandemiapäällikkö Lea Käsmä-Ronkaisen mukaan osa koronapotilaista tarvitsee lisähapetusta. Myös ensihoidossa koronaan liittyvät tehtävät ovat olleet lievässä kasvussa.
Käsmä-Ronkainen muistuttaa, että erityinen riski kohdistuu rokottamattomiin, ikääntyneisiin tai perussairaisiin henkilöihin mutta silti on huomioitava, että oireet voivat olla vakavia kenelle tahansa.. Tämän vuoksi rajoituksia ja muita varotoimia tarvitaan edelleen.
Myös Kainuun soten henkilöstövajeen osalta tilanteen kehittymistä voidaan arvioida alkuviikon aikana. Viikonlopun vahvuudesta poissa oli 63 henkilöä.
Kainuussa yli 40-vuotiaista kahteen kertaan on rokotettu yli 80 prosenttia, mutta nuorempien osalta rokotussuojassa on edelleen vajetta. Uusien rokotusten tahti on hiipunut.
Kouluilla alle 11-vuotiaiden rokotukset ovat käynnissä. 5-11-vuotiaita rokotetaan vain ajanvarauksella.
Koronatestien ajanvaraus tehdään Omasotessa tai puhelimitse 040 165 0020. Kaksin ja Rajakadun testiasemat palvelevat Kajaanissa päivittäin, muissa kunnissa testaus terveysasemilla arkipäivisin.