Paikallisuutiset
Kainuussa kaksi uutta koronatartuntaa – rokotusaikoja on tarjolla runsaasti
Kajaanissa on eilen todettu kaksi uutta koronatartuntaa jo ennestään karanteenissa olevilla.
Kainuu on edelleen epidemian perustasolla. Ilmaantuvuunluku on tällä hetkellä 22,2, mutta tartuntaryppäät ovat tiedossa ja rajattuja.
Päivystysavun takaisinsoitto on poissa käytöstä lauantain 17.4. ja sunnuntain 18.4. välisenä yönä kello 00-06. Mikäli et saa yhteyttä tai puhelu katkeaa, soita uudestaan. Hätätilanteessa soita hätäkeskukseen numeroon 112.
Vapaita rokotusaikoja on tarjolla runsaasti nyt rokotusvuorossa oleville riskiryhmään 1 kuuluville 1971 – 1957 syntyneille.
Riskiryhmä 1:seen kuuluu muun muassa elinsiirto- tai kantasolusiirtopotilaat sekä aktiivihoidossa olevat syöpäpotilaat, henkilöt joilla on vaikea puolustusjärjestelmän häiriö, vaikea krooninen munuaissairaus, vaikea krooninen keuhkosairaus tai Downin oireyhtymä.
Kainuun sote kannustaa ripeään ajanvaraukseen. Rokotuksia ollaan laajentamassa uusiin ikäryhmiin ensi viikolla.