Paikallisuutiset

Kainuussa 24 uutta koronatartuntaa keskiviikkona – yksi Sotkamossa

Koronatartuntojen määrä kasvaa Kainuussa vuodenvaihteen alla. Keskiviikkona Kainuussa löytyi yhteensä 24 uutta tartuntaa. Keskiviikon kainuulaisten positiivista testituloksista Kajaanissa on 11, Kuhmossa 9, Suomussalmella 3 ja Sotkamo 1. Matkailijoilla tartuntoja on 7.

Tiistaina tartuntaluku oli 17. Kainuu on edelleen perustasolla koronapandemiassa.

Kainuun sote julkaisi torstaina verkkosivullaan mahdollisia koronalle altistumispaikkoja . Koronalle on voinut altistua muun muassa useissa kajaanilaisissa ravintoloissa, kuntosalilla ja uimahallissa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Koronarokotukset jatkuvat Kainuussa torstaina ja perjantaina ennen viikonlopputaukoa. Kolmas koronarokotus on mahdollista saada kaikkien 18 vuotta täyttäneiden, kun toisesta rokotteesta on kulunut 4 kuukautta. Yli 60-vuotiaille ja riskiryhmiin kuuluville suositellaan kolmatta rokotetta, kun toisesta rokotteesta on kulunut 3 – 4 kuukautta. Voimakkaasti immuunipuutteisille toisen ja kolmannen rokotteen annosväliksi suositellaan kahta kuukautta.

Neljäs rokote voimakkaasti immuunipuutteisille 3-4 kuukautta kolmannesta rokotteesta.

Koronarokotus 5–11-vuotiaille riskiryhmään kuuluville lapsille on mahdollista ajanvarauksella Kajaanissa Kaukametsän opistolla keskiviikkoisin. Terveiden 5–11 -vuotiaiden rokotukset pyritään aloittamaan viikolla 2. Rokotukset toteutetaan koululaisten osalta kouluilla ja neuvolaikäiset rokotetaan neuvolassa.

Soten mukaan rokotteita on riittävästi. Rokotusajat- ja paikat koko Kainuussa löytyvät Kainuun soten sivulta

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Altistumisia on tullut kajaanilaisravintoloissa. Kuva: Jukka Keränen

THL raportoi torstaina jättimäisen koronavirustartuntaluvun 9619, jossa on mukana tartuntojen raportointiongelmien vuoksi mukana vajaat 6 000 tartuntaa ajalta 23.–27. joulukuuta. Loput 3 688 tartuntaa ovat kahdelta viime päivältä.

THL:n mukaan raportointiongelma keskittyi yhteen suureen laboratorioon, jossa todetut tapaukset eivät olleet päivittyneet tartuntatautirekisteriin ajallaan. Laboratoriossa käsitellään pääasiassa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä otettuja koronanäytteitä.

Koronaviruksen kahden viikon ilmaantuvuus sataatuhatta asukasta kohden on 643, kun se edellisellä kahden viikon jaksolla oli 376. THL:n tietojen mukaan selvästi suurin ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä, jossa se on 1 123.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ilmaantuvuus on korkeaa myös Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä (649), Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä (641) ja Satakunnan sairaanhoitopiirissä (552).

Koronavirus

Altistumispaikat

21.12. klo 16.25-18 Len­to DX224 Hel­sin­ki - Ka­jaa­ni

23.12. klo 8.19, Ju­na IC 63 Hel­sin­ki - Ka­jaa­ni, vau­nu 2

23.12. klo 12.39, Ju­na IC 713 Kuo­pio – Kon­tio­mä­ki, vau­nu 11

25.12. klo 17-18 Uk­ko­hal­la, Hal­la Aree­na, kin­kun­su­la­tus­jump­pa

23. – 25.12. Uk­ko­hal­lan rin­ne­ra­vin­to­la, muu­ta­mia ker­to­ja to-la vä­li­se­nä ai­ka­na

25.12. klo 9-11 Kuh­mo: kun­to­sa­li Sy­ke plus

25.12. Kuh­mo Pa­jak­ka­ki­no klo 13 al­ka­nut näy­tös

26.12 klo 15-15:30 Ra­vin­to­la Ala-kat­ti, Sot­ka­mo

26.12. On­ni­bus­si Ka­jaa­ni-Jy­väs­ky­lä- Hel­sin­ki, läh­te­nyt Ka­jaa­nis­ta klo 9.30

27.12 klo: 19-21 Ra­vin­to­la Ama­ril­lo Vuo­kat­ti

26.12. klo 02-04 ja 27.12. klo 02-04 On­ne­la, Ka­jaa­ni

27.12. klo 00-02 Bar Grön, Ka­jaa­ni

27.12. La­dy­Li­ne, Ka­jaa­ni jum­pat 16.45-18.00 RVP ja NHS se­kä 19-20 BAR­RE

28.12. klo: 8-9 So­kos Ho­tel Vuo­kat­ti aa­miai­nen

28.12. klo 17.30-19.30 Kau­ka­ve­si kun­to­sa­li, Ka­jaa­ni

Koronarokotukset jatkuvat torstaina ja perjantaina Kajaanissa. Lyseon rokotuspisteellä oli keskiviikkoiltana hyvin tilaa. Jonotusta ei tarvittu.
Altistumisia on tullut kajaanilaisravintoloissa.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä