Paikallisuutiset
Kainuun yritykset aktiivisesti mukana pandemian torjunnassa
Kainuussa elinkeinoelämän aktiivinen osallistuminen koronan torjuntaan on ollut esimerkillistä, tiedottaa Kainuun sote.
Valtaosa yrityksistä on suhtautunut koko pandemian ajan sekä ohjeisiin ja rajoituksiin että rokotuksiin erittäin myönteisesti. Muun muassa avoimien rokotuspisteiden järjestelyissä yhteydenotot marketteihin ovat tarjonneet sujuvan tavan järjestää rokotukset siellä missä ihmiset muutenkin liikkuvat.
Uusina aloitteina on käynnistynyt myös yritysten tarjoamia kannusteita rokotusten ottamiseksi.
Kajaanin yrittäjät ja kaupunkikeskustayhdistys ilmoittivat tarjoavansa perjantaina 24.9. Raatihuoneen rokotuspisteen asiakkaille kahvilakupongin.
Kuhmon Osuuspankki on päättänyt lahjoittaa 22.9. alkaen kaikille uusille 1. rokotuksen ottajille 20 euron arvoisen lahjakortin.
Kannustimen saavat ensimmäisen rokotuksen ottajat Osuuspankin talossa sijaitsevasta rokotuspisteestä.
Kainuun kunnista koronarokotusten kattavuuden kärjessä ovat Hyrynsalmi, Ristijärvi ja Suomussalmi, joissa lähes 90 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä on saanut ensimmäisen annoksen. Muissa kunnissa osuus on yli 80 prosenttia.
Toisen annoksen osalta matalin rokotuskattavuus (60 %) on Kajaanissa, jossa myös väestörakenne on nuorempi.
– Ajanvaraukset huomioiden toinen rokotusannos Kainuussa puuttuu noin 7000 rokotusikäiseltä henkilöltä, jotta rokotuskattavuus olisi kohtuullisella 80 %:n tasolla. Erinomaisena väestötason kattavuutena voidaan pitää yli 90 % osuutta, arvioi Olli-Pekka Koukkari Kainuun sotesta.
– Tähän tarvitaan myös erityisiä toimia, joten olemme kiitollisia paikallisten yritysten osoittamasta yhteiskuntavastuusta, Koukkari jatkaa.
Kolmas, ns. täydentävä koronarokotteen annos voidaan antaa voimakkaasti immuunipuutteisille henkilöille, kun toisesta annoksesta on kulunut vähintään 2 kuukautta.
Maanantaina Kainuussa todettiin kahdeksan uutta koronatartuntaa. Yksi tartunta on Kajaanissa, yksi Sotkamossa ja kuusi tartuntaa Kuhmossa Lentuan koulun oppilailla. Karanteeniin on määrätty noin 25 henkilöä.
Koronan ilmaantuvuus Kainuussa on 87,5 / 100 000 / 14 vrk.
Lieväoireista lasta ei tarvitse rutiininomaisesti testata, mikäli perheen vanhemmat ovat kahteen kertaan rokotettuja ja perheessä on vain alle 12-vuotiaita lapsia, eikä tiedossa ole altistumista koronavirustartunnalle.
Yli 12-vuotiaat voivat negatiivisen testin jälkeen palata töihin tai kouluun oireiden salliessa ja varovaisuutta noudattaen.