Paikallisuutiset
Kainuun sote: MM-hiihtojen koronatestaukset sujuivat suunnitellusti, Koronavilkun hälytyksistä jatkossa testiin
Vuokatin nuorten MM-hiihtoihin liittyneet koronatestaukset sekä joukkueiden kuplajärjestelyt toimivat suunnitellusti, kertoo Kainuun sote koronatiedotteessaan. Neljältä osallistujalta todettiin tuore koronatartunta tulotestauksessa ja yhdellä poistumistestauksessa. Lisäksi pariltakymmeneltä testissä löytyi viitteitä aiemmin sairastetusta koronavirusinfektiosta.
Vaadittujen maahantulotestien lisäksi kisapaikalla otettiin yhteensä yli 1600 testiä. Kisat järjestettiin ilman yleisöä.
– Syksyn ja talven kokemukset ovat osoittaneet, että ammattimaisilla järjestelyillä voidaan turvallisesti toteuttaa isojakin tapahtumia. Täytyy muistaa, että vaatimukset kisatapahtumissa ovat varsin erilaiset kuin muussa matkailussa, joten riski on mahdollista pitää hallittuna, arvioi pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari Kainuun sotesta.
Kajaaniin bussilla Helsingistä matkustaneella koronatartunta
Lauantaina Helsingistä kello 19.35 saapuneella Kajaaniin Onnibussin vuorolla matkustaneella henkilöllä on todettu koronatartunta. Tartunnanjäljitys on tavoittanut pääosan matkustajista ja ohjeistanut jatkotoimia varten. Karanteeneja ei ole määrätty.
Tapaukseen liittyen KAKS:n päivystyksessä 13.2. kello 22.00 jälkeen hoidossa olleita henkilöitä on informoitu lyhytaikaisesta altistumismahdollisuudesta, mutta karanteeniperusteet eivät ole täyttyneet kenenkään kohdalla.
Kainuun sote muistuttaa, että matkustusta ei ole kielletty, mutta alueelta toiselle liikkumiseen liittyy tartuntojen leviämisen vaara. Oireiden ilmaantuessa on syytä olla matkustamatta ja hakeutua koronatestiin.
Jatkossa koronavilkkuhälytyksestä testeihin
THL:n uuden ohjeistuksen mukaan kaikki Koronavilkku-sovelluksen kautta altistumisilmoituksen saaneet ohjataan jatkossa koronatestiin. Lisäksi ohjeistetaan noudattamaan niin sanottua omaehtoista karanteenia aiemman ohjeistuksen tapaan, vaikka henkilön koronavirustestin tulos olisi negatiivinen.
Koronavilkun hälyttäessä kainuulaisia pyydetään ottamaan yhteys oman alueen terveyskeskukseen tai Kainuussa myös sähköpostitse koronavilkku@kainuu.fi jatko-ohjeita varten.