Paikallisuutiset

Kainuun koronatartunnat liittyvät aiempiin ketjuihin – ensimmäisestä koronatartunnasta on vuosi

Kainuun sote tiedotti lauantaina kahdeksasta uudesta koronatartunnasta. Kaksi niistä on Terrafamella, kuusi Kainuun prikaatin taistelijoilla.

Sunnuntaina tiedotettiin, että lauantaina oli tietoon tullut vielä yksi Kainuussa kirjoilla olevalla henkilöllä koronatartunta muualla Suomessa. Vs. pandemiapäällikön Tuomo Erolan mukaan hän ei ole kuitenkaan ollut koko altistumisen, oireiden saamisen, sairastumisen ja eristyksen aikana ollut Kainuussa, joten hänen osaltaan altistumisketju ei yllä Kainuuseen.

Sunnuntaiaamuun mennessä ei ollut tiedossa muualla maakunnassa uusia koronatartuntoja.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kainuun alueella ovat edelleen voimassa koronaepidemian perustason rajoitukset, ohjeet ja suositukset.

Terrafamen akkukemikaalitehtaalla on tällä viikolla tehty laajaa seulontaa koronatartuntojen selvittämiseksi. Testauksesta vastaavan Terveystalon mukaan 180 otetusta testistä vastaukset on saatu jo yli sadasta. Perjantai-iltaan mennessä on löytynyt kaksi positiivista testitulosta, josta molemmat ovat ulkomaalaisilla työntekijöillä. Henkilöt on asetettu eristykseen ja tartunnanjäljitys on meneillään.

Positiivisen näytteen Prikaatilla antaneet olivat kaikki oireettomia

Kainuun prikaati ilmoitti lauantaina Kainuun sotelle jo karanteenissa olleesta kuudesta varusmiehestä, joilla oli testauksessa on löytynyt koronatartunta. Ensimmäinen tapaus valkeni Kainuun prikaatin tiedotteen mukaan keskiviikkoiltana ja viisi perjantaina. Kaikki kuuluvat 12.3. todettuun koronaryppääseen ja ovat olleet jo kaksi viikkoa karanteenissa erillään muista. Karanteeni olisi päättynyt tänä viikonloppuna. Ennen karanteenin loppumista otettavassa lähtötestissä nämä kuusi antoivat kuitenkin positiivisen näytteen.

Kaikki positiivisen näytteen antaneet olivat oireettomia. Kainuun prikaatin tiedottajan Satu Hujasen mukaan positiivinen tulos tuli varmasti varusmiehillekin yllätyksenä. Hujanen ei tiedä kyseisten taistelijoiden kotipaikkatietoja. Selvää on kuitenkin, että heidän osaltaan karanteeni jatkuu nyt varuskunnassa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Hujanen ei osaa sanoa voidaanko varusmiehet mahdollisesti vapauttaa karanteenista jo ennen kahden viikon kulumista, jos he antavat ennen sitä negatiivisen näytteen.

– Sotilaslääketieteen keskus ja THL pohtivat, miten toimia, ja ohjaavat meitä, Hujanen kommentoi.

Hujasen mukaan taistelijoille on pyritty järjestämään koulutusta myös ulkotiloissa karanteenin aikana ja järjestetään heidän kunnostaan riippuen eteenkinpäin, kuitenkin niin, että he eivät ole yhteiskäyttötiloissa ja yhteydessä muiden varusmiesten kanssa.

– Se on sekä varusmiesten että kouluttajien kannalta on hyvin haasteellista. Pitäisi saada koulutettua, mutta pitäisi saada koulutettua koronaturvallisesti. Varusmihelle on pitkä aika olla neljäkin viikkoa ikään kuin tekemättä mitään ja ilman kontakteja ulkopuoliseen maailmaan muuten kuin virtuaalisesti, Hujanen sanoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Hujasen mukaan viikonloppuna on pystytty purkamaan aikaisempia karanteeneja, jotka eivät ole uusin positiivisen näytteen anteisiin henkilöihin yhteydessä.

Perjantai-iltana karanteenista pystyttiin vapauttamaan 78 varusmiestä, kun enimmillään heitä oli yli 220.

Lauantaina varusmiehiä on vapautettu karanteenista lisää reilut 49 varusmiestä.

– Juuri näillä taistelijoilla on nyt lomavuoro karanteenista vapautetut varusmiehet pääsevät kotipaikkakunnilleen.

Koronan vuoksi Kainuun prikaatissa on jaettu varusmiehet kokmeen "kuplaan" eli yksi kolmannes on harjoitusvuorossa maastossa, yksi harjoiituksissa varuskunnassa ja yksi lomavuorossa. Näin vältetään se, että eri ryhmien varusmiehet kohtaisivat toisiaan.

Pääsiäissesongin matkailussa muistettava ohjeet ja rajoitukset

Vaikka koronaviruksen ilmaantuvuus Kainuussa on Suomen alhaisimpia, Kainuun sote muistuttaa, että se ei tarkoita olematonta tartuntariskiä. Koronatilanne erityisesti Etelä-Suomessa jatkuu vaikeana ja riski tartuntojen leviämisestä on edelleen korkea.

Alueilta toiselle matkailussa on noudatettava annettuja rajoituksia, ohjeita ja suosituksia. Esimerkiksi lomailua suositellaan vain oman perhe- tai lähipiirin kesken.

Yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset on kielletty Kainuussa 25.4. saakka, pois lukien enintään 20 henkilön yleisötilaisuudet mikäli näissä voidaan varmistaa annettujen terveysturvallisuusohjeiden toteutuminen. Tämän lisäksi yksityistilaisuuksissa on vahva suositus noudattaa samaa menettelyä ja esimerkiksi pidättäytyä välttämättömien juhlien tai vastaavien järjestämisessä mahdollisimman pienimuotoisissa tapahtumissa.

Ensimmäisestä Kainuussa havaitusta koronatartunnasta tasan vuosi – koronatorjunta on yhteistyötä

Vuosi sitten (28.3.2020) Kainuussa todettiin ensimmäiset koronatartunnat. Pandemia on edennyt maakunnassa verrattain maltillisena, ajoittaisesta kiihtymisestä huolimatta. Tilanteen pitkittyessä nousee esiin Kainuun soten tiedotteen mukaan myös kysymyksiä torjuntatoimien välttämättömyydestä tai menettelytavoista, vaikka Kainuussa ei ole jouduttu erityisen voimakkaisiin rajoitustoimiin.

Koronaviruksen aiheuttama sairaus on luokiteltu kuuluvaksi yleisvaarallisiin tartuntatauteihin, joka voi aiheuttaa tartunnan vaaran toiselle henkilölle. Tämän vuoksi torjuntatyön järjestämisessä sekä sairastuneiden jäljittämisessä noudatetaan tartuntatautilain toimivaltuuksia, Kainuun sote korostaa.

Viranomaisilla on oikeus ja velvollisuus ryhtyä tarvittaviin toimiin taudin leviämisen estämiseksi. Myös sairastuneen tai sairastuneeksi epäillyn velvollisuutena on toimia vastuullisesti ja auttaa tartunnanjäljitystä tartunnan yksityiskohtien selvittämiseksi.

– Poikkeuksellisten aikojen edelleen jatkuessa Kainuun sote haluaa kiittää maakunnan asukkaita, viranomaiskumppaneita ja muita toimijoita kärsivällisestä yhteistyöstä koronatorjunnan onnistumisessa. Vaikka yleistä väsymistä yhteiskunnassa on havaittavissa, myös toivoa normaalimmista ajoista on rokotteiden myötä jo näkyvissä, soten tiedotteessa todetaan.

Koronatilanne on Kainuussa perustasolla.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä