Paikallisuutiset
Kainuun koronarokotukset alkavat tiistaina
Kainuun sote aloittaa hoitohenkilöstön koronarokotukset tiistaina Kainuun keskussairaalassa.
Kainuun soten mukaan ensimmäisinä viikkoina voidaan rokottaa noin 1 500 ammattilaista. Ensihoidon, keskussairaalan päivystyksen sekä teho- ja valvontaosaston lisäksi rokotteet annetaan ensin koronatestausta tekeville sekä avohoidon, osasto- ja hoivapalveluiden työntekijöille.
Myöhemmin edetään kotihoidon ja muiden sote-palveluiden henkilöstöön.
Valtioneuvosto on antanut koronarokotuksia koskevan asetuksen, jossa säädetään rokotusten järjestämisestä ja rokotusjärjestyksestä. THL:n suosituksen mukaisesti rokotukset aloitetaan koronan hoitoon ja tutkimuksiin osallistuvasta sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöstä.
Sunnuntaina kainuulaisella henkilöllä on todettu Helsinki-Vantaan lentokentällä positiivinen koronatestitulos. Sairastunut on Kainuuseen palattuaan eristyksessä.
Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkar i korostaa, että ohjeita on noudatettava, kun palataan lomilta kotimaahan.
– Testit 72 tuntia ennen maahan saapumista, rajalla sekä 72 tunnin jälkeen sekä viimeistä testitulosta odottaessa omaehtoisessa karanteenissa pysyminen on vähimmäissuositus. Ellei näitä toimia tehdä, suositus on 10 vuorokauden omaehtoinen karanteeni, Koukkari kertoo soten tiedotteessa.
Koukkarin mukaan tilanne erityisesti Venäjällä on niin vakava, että varotoimet ovat todella tarpeen.
Valtioneuvoston suosituksen mukaan tarpeetonta matkustamista ulkomaille tulee välttää.
Myös Oulussa tartunnat ovat viikon aikana nelinkertaistuneet pienemmistä testimääristä ja voimakkaista rajoitustoimista huolimatta. Erityisesti jäljittämättömien tapausten osuus on noussut nopeasti.
Sote muistuttaa, että lähialueiden tilanne on huomioitava ja lomilta on palattava tarkkaavaisuutta noudattaen.
Kainuussa tulee edelleen noudattaa kokoontumisrajoituksia, suosituksia ja ohjeita, jotta epidemia saadaan pidettyä kurissa.
– Lievissäkin oireissa tulee hakeutua koronatestiin.
Kainuun koronatestaukset ovat avoinna arkipäivisin kaikilla terveysasemilla sekä KAKS:n drive in -pisteellä. Ajanvarausnumerot ja muuta lisätietoa saa osoitteesta