Paikallisuutiset
Kainuu on edelleen koronaepidemian perustasolla – Rokotukset auki sairausperusteisille 65–69-vuotiaiden riskiryhmille
Kainuu on koronaepidemian perustasolla.
Kainuun sote kertoo, että koronaviruksen ilmaantuvuus alueella on 19,4 (per 100 000 asukasta / 14 vrk). Positiivisten testien osuus on alle 1 prosentti, ja käytännössä kaikki tartunnat ovat jäljitettävissä.
Kainuun prikaati on tänään ilmoittanut yhden varusmiehen positiivisesta koronatestituloksesta. Muita uusia tartuntoja ei ole tiedossa.
Koronapandemian aikana Kainuussa on otettu jo noin 50 000 testiä. Todettuja tautitapauksia on tilastoitu maakuntaan 263. Yli 80-vuotiaista kainuulaisista 86 prosenttia ja 75–79-vuotiaista 63 prosenttia on saanut koronarokotteen ensimmäisen annoksen. Koko maakunnan asukkaista rokotettujen osuus on 17 prosenttia.
Sotkamossa on nyt rokotettu THL:n tilaston mukaan 15,2 prosenttia väestöstä.
Rokotukset jatkuvat rajatulle joukolle sairauden perusteella riskiryhmään kuuluvia
Koronarokotukset jatkuvat 65–69-vuotiaiden sairausperusteisille riskiryhmille. Kyseiset riskiryhmään kuuluvat voivat nyt varata ajan rokotusta varten.
Katso sairausperusteisten riskiryhmien lista jutun alta.
Rokotusten ajanvaraus on auki myös kaikille 1949 tai aiemmin syntyneille.
Ota yhteyttä päivystykseen, jos saat poikkeavia oireita AstraZenecan rokotteesta
AstraZenecan koronarokotteen saaneita ohjeistetaan ottamaan yhteyttä terveydenhuoltoon välittömästi (päivystysapu 116 117 tai 08 6156 6000), mikäli rokotusta seuraavina päivinä ilmenee poikkeavia oireita, kuten hengenahdistusta, rintakipua, alaraajojen turvotusta tai pitkittynyttä vatsakipua, voimakasta tai pitkittynyttä päänsärkyä, näön hämärtymistä, tai pieniä ihonsisäisiä verenpurkaumia muuallakin kuin rokotuskohdassa.
Ketkä ovat nyt rokotusvuorossa?
Jos olet syntynyt 1949 tai aiemmin varaa aika Omasote-palvelusta. Ajan voi varata myös ajanvarausnumerosta 044 709 3788.
Varaa aika, jos olet syntynyt 1952–1956 ja kuulut johonkin seuraavista:
elinsiirto- tai kantasolusiirtopotilaat sekä aktiivihoidossa olevat syöpäpotilaat,
henkilöt, joilla on vaikea puolustusjärjestelmän häiriö, vaikea krooninen munuaissairaus vaikea krooninen keuhkosairaus tai Downin oireyhtymä,
omaishoidettava ja -hoitaja, joka asuu samassa taloudessa hoidettavan kanssa
lääkehoitoinen tyypin 2 diabetes (muu kuin nuoruustyypin diabetes).
Ensisijainen ajanvaraustapa on Omasoten nettipalvelu, jonka kautta voi valita parhaiten sopivan ajan ilman puhelinruuhkaa. Ajan voi varata myös soittamalla ajanvarauksen takaisinsoittojonoon 08 718 9903.
65–69-vuotiaiden ryhmä rokotetaan AstraZenecan valmisteella.