Paikallisuutiset

Nina Ahlholm suorittaa saattohoitajan erikoisammattitutkintoa oppisopimuksella omassa työpaikassaan Sotkamon terveyskeskussairaalassa. Kuva: Inka Hurskainen

"Luo turvallisuuden tunnetta, kun kuolema on kaunis” – henkisellä tuella aiempaa suurempi rooli saattohoidossa

Henkinen tuki tarkoittaa hoitajan työssä käytännössä aitoa, kiireetöntä läsnäoloa, keskusteluja ja myötäelämistä kuolevan ja hänen omaistensa kanssa. Kun ihminen saa kuolla rauhallisesti, kivutta, kärsimättä henkisestikään, myös läsnä olevien omaisten on helpompi hyväksyä kuolema.

Näin pyritään lievittämään eksistentiaalista kärsimystä, olemassaolon päättymisen ahdistusta, jonka ihminen voi kohdata kuoleman edessä.

Tavoitteena on, että elämä päättyy levollisesti.

– Kuolevan ihmisen on seesteistä lähteä, kun hänellä on hyvä olla. Kun ihminen saa kuolla rauhallisesti, kivutta, kä

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä