Ihmiset

Asko Lampisen pakina: Karhumetällä

Kainuulaiset metsästäjät olivat pahalla tuulella, sen olivat saaneet kokea luonnonsuojelijat, puolisot, riistakeskus, ministeriöt ja oikeusoppineet.

Ensin oli lupa omissa käsissä kannanhoidolliseen metsästykseen ja sitten luonnonsuojelijat valittivat päätöksestä, kielteisen päätöksen jälkeen tuli myönteinen päätös kaksi kuukautta myöhässä.

Pitäkää tunkkinne, työntäkää päätöksenne vaikka sudenperseeseen, ajatteli mielessään kaenuulainen metsästäjä. Mutta, pitäähän sitä hommat hoitaa, kaupunkilaisilta ei voi maalaisjärkeä edellyttää, se on kylmä totuus.

Ja kylmä oli ilmakin lokakuun lopussa, ja lumen sotkua rätki liki puoli metriä metsästyksen alkupäiville.

Karhut olivat katsoneet kylmenevää ilmaa ja työntyivät talvipesiin. Lokakuun loppuun oli aikaa ankarien metsästyslakien mukaan, niin kiirehän siinä tuli.

Metsästyksen johtaja keräsi kiireen vilkkaa kuusi luotettavaa apuria metsälle ja pari rohkeaa koiraa. Suomussalmella sai puhelun Marko, vankka skeetmies, hänet on valittu metsästyksen johtajan turvamieheksi. Samoin sportingin Suomen- mestari Hannu sai Sotkamossa puhelinsoiton, hänen rooli oli turvata varajohtajan henki.

Varavarajohtajan henkeä turvasi kolmas kaveri, joka oli joku trapin entinen harrastelija, jostakin Pohjois- Pohjanmaan ja Kainuun rajamailta. Ylimääräinen henkilö oli läänintaiteilija, joka välttämättä vaatimalla vaati ja halusi olla mukana elvyttämässä vanhaa karhunmetsästysperinnettä, hänestä tulisi sauvamies.

Aluksi valiojoukko kävi Kuhmon vanhainkodilla tapaamassa satavuotiaista Volomart Miikkulaista, joka oli varsin tervepäinen vanha karhunpyytäjä. Volomartille vietiin leikattua konjakkia ja sekös sai vanhan karhunpyytäjän iloiselle ja puheliaalle tuulelle.

Valiojoukko kuunteli tarkkaan, kuinka karhunpesiltä pyydetään karhuja. Volomart kertoi, että ei tarvita kuin pienoiskivääri, pitkä keppi ja suomenpystykorva. Valiojoukko kuunteli ja he ajattelivat kukin mielessään, että pienoiskivääri jätetään kotiin, mutta ei kerrota sitä Volomartille.

Viimeisenä tärkeimpänä ohjeena hän sanoi, että ehdottomasti kannattaa paastota ennen pesälle menoa, hiilitabletteja kannattaa syödä.

Hullunrohkea läänintaitelija asettui ensimmäiselle karhunpesälle ja aloitti sohimisen puukarahkalla. Jokaisen kolmen karhunmetsästäjän viereen oli asettunut taitava haulikkometsästäjä ja huippuampuja puoliautomaattihaulikoineen, jossa oli täyteiset panokset.

Karhunmetsästäjillä oli 308 tai sitä suurempi kaliiperi, kiikaritähtäimet oli poistettu.

Ensimmäisestä pesästä nousi vihainen uroskarhu, joka tempaisi heti läänintaitelijalta päänahan silmille. Metsästyksenjohtaja ampui karhua keuhkoihin, mutta karhu jatkoi matkaa kohti miehiä. Olympiamitallisti nosti haulikon poskelle ja ajatteli seiskapaikan nopeaa kiekkoa ja liipasi karhua silmille, ja siihen jalkoihin tipahti vihainen uroskarhu.

Läänitaitelija oli kuitenkin saanut kulttuurielämyksen, mutta selvisi siitä, kun päänahka tikattiin takaisin takaraivolle.

Toisesta pesästä nousi trap-ampujan sohimana kolme karhua, ja trapampuja ampui samalla yhden errauspennun. Trap-ampujista sanotaan, että he ovat taitavia selkäänampujia, koska he ampuvat poispäinmeneviä kiekkoja. Skeetampujille ovat sitten omat naljailusanat "tavinrätkijöitä ja huitojia".

Toisen karhun, naaraskarhun ampui varajohtaja. Vanha kokenut ja rauhallinen karhunmetsästäjä ampui sydänosumalla, mitä ei tarvinnut parsia, vaikka hermoheikot haulikkomiehet olivat valmiina.

Kolmas karhu oli kevään pentuja, joka pyydystettiin verkolla, kun se jäi lähelle pyörimään. Heti soitettiin Suurpetokeskukseen, että ottaisiko Sulo sen tarhaan, mutta Sulo ei vastannut enää puhelimeen, vaan puhelu ohjautui aluehallintovirastoon?

Kirjoittaja Asko Lampinen

Viron-, Ruotsin-, Norjan- ja Venäjän karhunmetsästäjät kuulivat suomalaisten metsästyksestä ja hämmästelivät asiaa.

Onko Suomessa kaupunkilaiset antaneet maaseudun ihmisille ohjeet uudesta metsästystavasta vai ovatko maaseudun ihmiset niin leppoisia ja nöyriä, että suostuvat citykaupunkilaisten tahtoon.

Ovatko eduskunta ja ministeriöt maaseudun asuttamista vastaan Suomessa, sitä he eivät ymmärtäneet.

Viranomaiset, virkamiehet, poliitikot, oikeusoppineet ja luonnonsuojelijat nukkuivat yönsä rauhassa, antoivathan he lupsakasti metsästäjille ja maaseudun ihmisille "mahdollisuuden". Mutta, joka tapauksessa nyt on elvytetty vanhaa kansanperinnettä. Mutta, metsästäjät eivät siitä nauttineet, olivathan karhut Rem-univaiheessa ja pahalla tuulella kaiken lisäksi.

Asko Lampinen

Kirjailija, Utajärvi- Muhos