Skip navigation

Uutiset

Mikään ei valmistu, jos ei joskus aloita

Seurakunnan nuorisotyönohaajat Tarja Piipponen (vas.) ja Mirva Heikkinen onnittelevat kirjan kirjoittaneita, Nina Heideä, Miika J. Norvantoa ja Kari-Pekka Vehkaojaa.

Pitkä kokemus nuorten kanssa tehtävistä elokuvista osana nuorisotyötä on saatu koottua kirjaksi....

Pky Travel Oy:stä kasvoi Lomallo – Vesa Tengman toiseksi pääomistajaksi

PKY Travel muuttui Lomalloksi ja sai uusia omistajia. Toimitusjohtajana jatkaa Petri Makkonen ja hallituksen puheenjohtajana aloittaa Vesa Tengman.

Pky Travel Oy:n omistuspohja laajenee ja yhtiö käyttää jatkossa nimeä Lomallo. Lomallon pääomistajia...

Kainuun sote pistää järjestöavustukset hakuun

Kainuun soten yhtymähallitus päätti keskiviikkona julistaa vuoden 2020 kohdeavustukset hakuun. Avustusta...

Yhteistyötä ja talkooväkeä tarvitaan

Järjestöillan ryhmätöissä mukana olleet pääsivät miettimään hankkeen tarvetta ja tarkoitusta.

JärjestöKainuu 2.0 -hankkeen järjestämä järjestöilta jatkoi noin kahden vuoden takaista keskustelua...

Puolanka ei saa anteeksi sote-maksujaan

Puolangan Kainuun sotelle maksamatta jääneistä ensihoidon maksuista ja niiden koroista on väännetty kättä jo vuodesta 2013 alkaen.

Kainuun soten yhtymähallitus hylkäsi keskiviikkona Puolangan kunnan esityksen, jonka mukaan kunnalle olisi...

Tuiskua, pakkasta ja taas tuiskua

Seuraavien vuorokausien aikana on luvassa pakkasta ja tuiskua.

Pitkän suojasääjakson jälkeen ovat säät muuttumassa talvisemmaksi.

Soten yhtymähallitus palautti eläinlääkinnän subventiot – rahat otetaan ostopalveluista

Kainuussa hyötyeläimet sijoittuvat pääasiassa maakunnan reuna-alueille, joten eläinlääkintähuollon subventoinnilla on katsottu olevan oleellinen merkitys hyötyeläinten nopeaan hoitoon pääsyyn.

Kainuun soten yhtymähallitus otti keskiviikon kokouksessaan eläinlääkäripalvelun matkakustannusten...

Kuntalaisaloite jätetty: Vuokatti-Sotkamo-Kuhmo-Lentiira yhdeksi nauhakaupungiksi

Jätetyn kuntalaisaloitteen mukaan Vuokatti-Sotkamo-Kuhmo-Lentiira -akseli muodostaisi liitekartan mukaisen Etelä-Kainuun nauhakaupungin.

Liikuntatieteiden maisteri Marjaana Kallio Kuhmosta on tehnyt äskettäin kuntalaisaloitteen Kuhmo-Sotkamo

Viime vuonna myytiin viisi kunnan omakotitalotonttia

Sotkamossa uusien omakotitalojen rakentaminen on jakaantunut viime vuosina tasaisesti taajaman ja haja-asutusalueen kesken.

Vuosituhannen alussa asemakaava-alueella olevia kunnan omakotitalotontteja myytiin vuodessa noin 20...

Kesätoimittajaksi tai avustajaksi paikallislehteen

Kynä ja lehtiö, puhelin, kamera, sanelin ja tietokone ovat toimittajan työkaluja. Välineiden lisäksi tarvitaan avoin ja utelias mieli sekä herkkä uutisnenä, jolla haistaa olevat ja tulevat puheenaiheet.

Sotkamo-lehden kesätoimittajahaku on alkanut. Tarvitsemme kesän ajaksi kaksi monipuolisesti paikkakunnan...

Sivuteille odotellaan hiekkaa - koulubussi vedettiin ojasta

Ojaan luisunut linja-auto vedettiin tielle urakoitsijan traktorilla kello 11. aikaan.

NCC:n vastaava työnjohtaja Margo Luukkainen kertoi superliukkaiden kelien sivuteillä yllättäneen osittain...

Uinti urheiluakatemiaan lumilajien ja pesäpallon rinnalle

Jenna Laukkanen on tyytyväinen Sotkamon urheilulukioon, joka mahdollisti kilpauimarin uran luomisen opiskelun rinnalla.

Vuokatti-Ruka urheiluakatemia panostaa tulevaisuuden uintimenestykseen. Toisen asteen uintilinja laajenee...

Maidontuotanto lisääntyi Sotkamossakin

Maitomäärät Kainuussa ovat kasvaneet, vaikka tilojen määrä vähenee.

Maidontuotanto jatkoi kasvuaan Kainuussa vuonna 2019 lähes miljoona litraa, vaikka maitotilojen määrä on...

Silmälasit vaihtuvat ohjelmapalveluun

Outi Penttinen haluaa kokeilla jotakin uutta silmälasikaupan jälkeen ja on myynyt Specsaverin sisarelleen ja yhdelle työtenkijälle.

Outi Penttinen luopuu Specsavers yrityksestään ja myy sen sisarelleen Heidi Penttiselle ja Taru...

Sotkamon kirkonkylälle oma masterplan

Sotkamon kirkonkylän alueesta tehdään masterplan-suunnitelma. Kunnanhallitus käsittelee asiaa tiistaina.

Kunnanhallitus päättänee tiistaina Sotkamon kirkonkylää koskevan masterplan-projektin käynnistämisestä...

Lämpöaalto saapuu Kainuuseen

Leudot talvet ja oudot sääilmiöt ovat arkipäivää 2000-luvulla. Kuva otettu Kokkovirralla helmikuussa 2014.

Jos leutoa on ollut viime päivien aikana, niin vielä leudompaa on luvassa tiistaita vasten yöllä.

Kunnanhallituskin ottaa kantaa rekikoiratarhasta tehtyyn valitukseen

Kunnanhallituksen mielestä Vuokatin alueelle tulevat matkailijat tarvitsevat oheispalveluita. Muun muassa rekikoira-ajeluita.

Sotkamon kunnanhallituksen esityslistan mukaan kunnanhallitus täydentää ympäristö- ja teknisen...

Maalijuhlaa vietettiin Vuokatissa - kotijoukkue voitti 13-3

Sinne menee. Sotkamon Kiekko teki 13 maalia kärkiottelussa YJK:n joukkuetta vastaan.

Maalijuhlia vietettiin lauantaina Vuokatin Jäähallissa Sotkamon Kiekon tylyttäessä vieraaksi Ylivieskasta...

Areenan tontti on nyt avoinna

Vuokatti Areena sijoittuu nykyisen Vuokattihallin välittömään tuntumaan.

Tiheä sumuverho on kietonut syleilyynsä Vuokattihallin ympäristön.

Missit mainostavat Vuokatin Aatelia ja Vuokattia

Miss Suomi I perintöprinssessa Jutta Kyllönen juontaa Matkalla Miss Suomeksi -ohjelman. Pääyhteistyökumppanina on Vuokatin Aateli.

Sotkamossa ja Vuokatissa on menneellä viikolla sekä päivällä että yöllä nähty kauniita naisia...