Paikallisuutiset
Salassa pidettäviä asioita on jatkossa enemmän, koska kunta käsittelee myös työttömyyskorvauksia
Työttömyyskorvauksien eväämisestä ja työllistämistuen myöntämättä jättämisestä saatetaan valittaa. Kun yritys hakee työllistämistukea, yrityksessä saatetaan ajatella, että tuen avulla otetaan töihin tuttu henkilö.
Sotkamon kunnan rooli on uusi sotkamolaisten ihmisten työllisyystietojen käsittelyssä, kertoi Sotkamon kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen. Tammikuussa 2025 Sotkamon kunnasta tuli työllisyys- ja elinkeinopalveluiden tarjoaja, kun aiemmin palvelut olivat Suomen valtion tuottamia palveluita.
Sotkamon kunnan