Ihmiset
Karhunpennut ovat olleet Valtteri Mulkahaiselle aina kuin lapsenlapsia – ”Eläkkeellä on sitten aikaa tehdä satukirja ihan kaikille lapsille”
Karhunpennut leikkivät, tappelevat, halaavat ja taas leikkivät ihan kuin pienet lapset, sanoo palkittu valokuvaaja Valtteri Mulkahainen.
Inkerinsuomalaiselle Valtteri Mulkahaiselle, 64, liikkuminen kameran kanssa luonnossa on henkireikä. Hän on voittanut useita palkintoja hellyttävillä karhunpentukuvilla niin Suomessa kuin ulkomailla.
Mulkahainen jää noin puolen vuoden päästä eläkkeelle Sotkamon lukion liikunnan- ja terveystiedon opet