Kuka surmasi illan komeimman miehen matkaan lähteneen Sirkka-Liisan? Kajaanilaissyntyinen esikoiskirjailija perehtyi unohdettuun murhamysteeriin
Kainuun hyvinvointialue: keskussairaalan alasajo toisi enemmän kustannuksia kuin hyötyjä – ”Potilaiden hoitamisen kustannukset eivät katoa minnekään”
Uusi ravintola Kajaaniin – oluistaan tunnettu sotkamolainen yrittäjäpari osti Casa Biancan: ”Luvassa jotain aivan erilaista”
Sotkamolainen Jaakko Tanskanen on uusi Kiinteistömaailman yrittäjä – 30-vuotias Isa ryhtyi toiseksi osakkaaksi
”Sotkamo on Kainuun "erilainen" kunta”, sanoo asiantuntija – Sotkamo nousi Suomen kärkijoukkoon elinvoiman osalta
Speden ketteryys pisti Riku Niemisen lujille uudessa elokuvassa – nyt aika on kypsä myös rankasta Kajaanin-lapsuudesta puhumiselle
”Tämä on tällaista perhemäistä toimintaa”, sanoo Sotkamon helluntaiseurakunnan pastori – tutustuimme kainuulaiseen helluntailaisuuteen myös nuortenillassa
Satavuotias sotkamolaishuvila on hyvässä kunnossa – Päärakennus hurmasi Myllyset jo ensimmäisellä käyntikerralla
Sotkamolainen Janna Katainen voitti Vuoden laulaja -kilpailun koskettavuudellaan – ”Vaikea elämä ja kova tie voivat kuulua äänessä”
Toimittaja ja DJ Tapani Ripatti kerää diskomuistoja Kajaanin Huparin kulta-ajoista: ”Se oli upea mesta”
”Ihana kun on vielä tällaisia oikeita valokuvausliikkeitä” – Niinan Kuvapiste - 60 vuotta valokuvausta Piiraisen perheessä.