Seminaarin Taidekampuksella nähdään kesäteatteria myös ensi kesänä – tulevaan komediaan haetaan esiintyjiä
Arvio: Teatteri Havukan tulevaisuus ei hämärry historian muisteluun – Viihdyttävässä näytelmässä siirretään soihtua
Pekkala ja Väyrynen palkittiin pitkästä työstään teatterissa - Molemmille liiton hopeiset ansiomitalit
Kainuussa karhuun törmännyt Antti Reini nähdään Sotkamon elokuvaviikolla totutusta poikkeavassa roolissa
Puolangan pessimistien Mitätön Show Sotkamoon ‒ ”Kun nolaamme itsemme lavalla, niin meille saa nauraa ihan räkänauruakin”
Katso video: Historiallinen näytelmä ja tervaveneen vesillelasku – Katajalahdella sytytettiin tervahauta
Antti Holma ehtii juuri ja juuri toipua Los Angelesin -lennon jet lagista ennen torstain keikkaa Sotkamossa
Satavuotias sotkamolaishuvila on hyvässä kunnossa – Päärakennus hurmasi Myllyset jo ensimmäisellä käyntikerralla
Sotkamolainen Janna Katainen voitti Vuoden laulaja -kilpailun koskettavuudellaan – ”Vaikea elämä ja kova tie voivat kuulua äänessä”
Vuokatti-hiihto varaudutaan siirtämään esimerkiksi Ylä-Kainuuseen vuonna 2027, jos Vuokatissa ei ole lunta
Toimittaja ja DJ Tapani Ripatti kerää diskomuistoja Kajaanin Huparin kulta-ajoista: ”Se oli upea mesta”
Sotkamolainen Janna Katainen voitti Vuoden laulaja -kilpailun koskettavuudellaan – ”Vaikea elämä ja kova tie voivat kuulua äänessä”
”Ihana kun on vielä tällaisia oikeita valokuvausliikkeitä” – Niinan Kuvapiste - 60 vuotta valokuvausta Piiraisen perheessä.