Aukioloaikojen supistukset sulkevat kesällä Kainuun terveysasemien ovia – katso tästä oman kuntasi tilanne
Lehden syntymäpäivänä ruokaa apua tarvitseville ikäihmisille – Taloudellisen avun tarve on lisääntynyt huomattavasti korona-ajasta lähtien
Kainuun maitotilat ovat tehokkaita, mutta meijeriin vietävän maidon määrä laskee – kasvua vain Hyrynsalmella ja Sotkamossa
Lukijan mielipide: Marja-alan yritysten toiminta on joissakin yrityksissä käynyt hyvin aggressiiviseksi
Kysyimme Sotkamossa vaikuttavien yrittäjien, urheilijoiden ja virkamiesten verotuloja – katso, paljonko heille kertyi tuloja
Nuorten ideoille tarjolla rahaa – aiemmin on perustettu jäätelökioski, pidetty kepparikerhoa ja järjestetty leiri
Satavuotias sotkamolaishuvila on hyvässä kunnossa – Päärakennus hurmasi Myllyset jo ensimmäisellä käyntikerralla
Sotkamolainen Janna Katainen voitti Vuoden laulaja -kilpailun koskettavuudellaan – ”Vaikea elämä ja kova tie voivat kuulua äänessä”
Toimittaja ja DJ Tapani Ripatti kerää diskomuistoja Kajaanin Huparin kulta-ajoista: ”Se oli upea mesta”
”Ihana kun on vielä tällaisia oikeita valokuvausliikkeitä” – Niinan Kuvapiste - 60 vuotta valokuvausta Piiraisen perheessä.