Talvilomat sujuivat Sotkamossa tuttuun tapaan: monet majoitusyritykset olivat loppuunmyytyjä – kevään edetessä matkailijoissa korostuu aikuisten sekä aktiivisten pariskuntien osuus
Vuokattiin on tehty hyvin varauksia hiihtolomille, mutta THL:n uuden suosituksen vaikutus ei vielä ole tiedossa
Katinkullassa kuusi ja Vartiuksessa kolme koronatartuntaa - ''Meillä on syvä huoli, että tämä pääsee leviämään alueen väestöön''
Sotkamolainen Janna Katainen voitti Vuoden laulaja -kilpailun koskettavuudellaan – ”Vaikea elämä ja kova tie voivat kuulua äänessä”
Satavuotias sotkamolaishuvila on hyvässä kunnossa – Päärakennus hurmasi Myllyset jo ensimmäisellä käyntikerralla
Keskusliikkeen huolto siirtyy katutason tiloihin: Itsepalvelupiste pyöräilijöille, huoltoon voi tuoda koneita ympäri vuorokauden
Toimittaja ja DJ Tapani Ripatti kerää diskomuistoja Kajaanin Huparin kulta-ajoista: ”Se oli upea mesta”
”Ihana kun on vielä tällaisia oikeita valokuvausliikkeitä” – Niinan Kuvapiste - 60 vuotta valokuvausta Piiraisen perheessä.