Tulosta

Päivitetty 17.8. 13:25, julkaistu 15.8. 12:17

Torilla tanhuttiin aurinkoisessa säässä

Kopio KansanmusiikkiNETTI

Kainuun Kansanmusiikkiyhdistys esittäytyi lauantaina Sotkamon torilla. Paikalle saapunut yleisö pääsi seuraamaan tanhua sekä elävää musiikkia. Reilut puoli vuotta sitten perustetun yhdistyksen tavoitteena on kerätä yhteen kainuulaiset kansanmusiikin ystävät.

Kansantanssiseura Kuhmon Keiketys ry:n tanssiryhmä esitti hauskan humoristisia, meneviä ja perinteisiä suomalaisia kansantansseja. Lavalle nousivat soittimineen myös sotkamolaiset nuoret osaajat Iida Pitkänen ja Onni-Vilhelm Ojanen.

Kanteletta soittanut Iida Pitkänen totesi musisoinnin olevan hauskaa, ja tuumi musiikkiin eläytyvän yleisön olevan iso osa soittamisen riemua. Onni-Vilhelm Ojanen kertoi aloittaneensa hanurin soiton, koska koko perhe harrastaa musiikkia.

Viime talvena perustetun Kainuun Kansanmusiikkiyhdistyksen toiminnasta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä yhdistyksen sotkamolaiseen hallituksenjäseneen Elina Jylhään, tai myös yhdistyksen puheenjohtajaan Pekka Huttu-Hiltuseen.