Vuokatin Urheiluopistolla pidettiin torstaina mäkihypyn ja yhdistetyn Finlandia Veikkaus tourin päätöskilpailut. Niiden lisäksi meneillään oli myös mäen ja yhdistetyn harrastajajunioreille tarkoitettu Mäkikarnevaali.
Lauantaihin asti kestäneeseen tapahtumaan oli ilmoittautunut 155 osallistujaa. Mäen ja yhdistetyn ja maajoukkueen hyppääjät olivat valmentamassa 7 – 18 vuotiaita junioreita ja nuoria.Mäkikarnevaalin mäkikoot ovat K10-15, K30, K50 ja K100. Perjantaina nuoria hyppääjiä ohjaamassa K10-15 ja K30 mäissä olivat Jaakko Tallus ja Matti Hautamäki.– Täällä koulitaan uusia janne ahosia, matti hautamäkiä, hannu mannisia ja anssi koivurantoja. Opetamme nuorille yhdistetyn ja mäkihypyn aakkosia, kertoi 6-vuotiaana hyppäämisen aloittanut Tallus.Juniorina Tallus osallistui itsekin Mäkikarnevaaleille.– Silloin täällä olivat Ari-Pekka Nikkola ja Toni Nieminen valmentamassa. Kyllä se kovasti innosti hyppäämään.Vuokatinmatkan tärkein tarkoitus Matti Hautamälle oli junioreiden ohjaus.– Oli täällä myös Finlandia Veikkaus tourin päätöskisa, mutta Mäkikarnevaalin vetäjänä oleminen oli nyt pääasia. Vuokatissa on kyllä mahdollisuudet harjoitteluun, itse olen nyt käynyt pelkästään punttisalin puolella, Hautamäki tuumaili.Tulevaisuuden kuviot ovat selvät.– Talviolympialaiset ovat pari vuotta kirkkaasti olleet se ykkösjuttu mielessä. Tämä kesä on ollut useaan vuoteen viimein sellainen, että on voitu vetää treenejä sata lasissa.Hautamäki oli mielissään kaivattujen kaverien paluusta joukkueeseen.– Ahosen ja Happosen takaisin tulo remmiin on tuonut mukaan tervettä kisailua joukkueen sisälle. Onhan se itselle mukavaa kun kaverit ovat pitkästä aikaa mukana, hän totesi iloisena.