Kulttuuri

Päivitetty 17.8. 13:25, julkaistu 15.8. 12:17

Torilla tanhuttiin aurinkoisessa säässä

Kuva: Maija Räsänen
Maija RäsänenLähetä palautetta toimittajalle
Kansantanssiseura Kuhmon Keiketys ry:n tanssiryhmä esitti yleisön iloksi torilla perinteisiä kansantansseja.


Kainuun Kansanmusiikkiyhdistys esittäytyi lauantaina Sotkamon torilla. Paikalle saapunut yleisö pääsi seuraamaan tanhua sekä elävää musiikkia. Reilut puoli vuotta sitten perustetun yhdistyksen tavoitteena on kerätä yhteen kainuulaiset kansanmusiikin ystävät.

Kansantanssiseura Kuhmon Keiketys ry:n tanssiryhmä esitti hauskan humoristisia, meneviä ja perinteisiä suomalaisia kansantansseja. Lavalle nousivat soittimineen myös sotkamolaiset nuoret osaajat Iida Pitkänen ja Onni-Vilhelm Ojanen.

Kanteletta soittanut Iida Pitkänen totesi musisoinnin olevan hauskaa, ja tuumi musiikkiin eläytyvän yleisön olevan iso osa soittamisen riemua. Onni-Vilhelm Ojanen kertoi aloittaneensa hanurin soiton, koska koko perhe harrastaa musiikkia.

Viime talvena perustetun Kainuun Kansanmusiikkiyhdistyksen toiminnasta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä yhdistyksen sotkamolaiseen hallituksenjäseneen Elina Jylhään, tai myös yhdistyksen puheenjohtajaan Pekka Huttu-Hiltuseen.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Vammaisurheilun lajit tutummaksi

    UUTISET 2.9. 13:31 30

  2. Valtakunnallista keilailupäivää vietetään myös Vuokatissa

    URHEILU 3.9. 15:59 10

  3. IB-lukiolaiset saivat diplominsa

    AJANKOHTAISET 3.9. 15:14 32

  4. Kolmas lupakarhu nurin

    UUTISET 3.9. 11:29 47

  5. Toisen viisikerroksisen rakentaminen alkoi

    UUTISET 2.9. 16:45 64

  6. Sotkamon toinen lupakarhu ammuttiin Pohjavaaralla

    UUTISET 2.9. 12:28 66

  7. Puolukkaa Puolangalta ja Pudasjärveltä

    UUTISET 1.9. 17:17 101

  8. Sotkamon eläinlääkäripalveluja supistetaan

    UUTISET 1.9. 14:51 27

  9. Mustaherukat vietiin melkein silmien alta

    UUTISET 31.8. 14:34 513

  10. Outo hiippari kierteli talojen pihoissa Kaitainsalmella

    UUTISET 30.8. 12:00 1515

  1. Kolmas lupakarhu nurin

    UUTISET 3.9. 11:29 47

  2. Puolukkaa Puolangalta ja Pudasjärveltä

    UUTISET 1.9. 17:17 101

  3. Sotkamon toinen lupakarhu ammuttiin Pohjavaaralla

    UUTISET 2.9. 12:28 66

  4. Vammaisurheilun lajit tutummaksi

    UUTISET 2.9. 13:31 30

  5. Rattijuoppo ajoi varastetulla autolla ojaan ja loukkaantui

    UUTISET 17.8. 16:53 261

  6. Sotkamon kunta myy metsää

    UUTISET 25.8. 20:10 141

  7. Varkaat tyhjensivät autiotalon halkovarastot

    UUTISET 25.8. 13:31 153

  8. Mopokortilliset pojat ajoivat rekisteröimättömillä autoilla

    UUTISET 23.8. 10:46 201

  9. Toisen viisikerroksisen rakentaminen alkoi

    UUTISET 2.9. 16:45 64

  10. IB-lukiolaiset saivat diplominsa

    AJANKOHTAISET 3.9. 15:14 32

  1. Outo hiippari kierteli talojen pihoissa Kaitainsalmella

    UUTISET 30.8. 12:00 1515

  2. Ensimmäinen lupakarhu kaatui

    UUTISET 24.8. 09:13 2821

  3. Maan tiivistäminen irroitti putkista sakat

    UUTISET 24.8. 10:23 193

  4. Kesän lämpöennätyksiä uusiksi

    UUTISET 13.7. 08:59 601

  5. Puolukkaa Puolangalta ja Pudasjärveltä

    UUTISET 1.9. 17:17 101

  6. Sotkamon kunta myy metsää

    UUTISET 25.8. 20:10 141

  7. Varkaat tyhjensivät autiotalon halkovarastot

    UUTISET 25.8. 13:31 153

  8. Talvivaaran tappiollinen alkuvuosi kääntyi voitoksi

    UUTISET 25.8. 11:49 155

  9. Poliisiauto kolarissa Hirvenniemellä

    UUTISET 11.7. 15:38 627

  10. Sieniä löytyy sittenkin

    UUTISET 20.8. 19:38 200

  1. Sotkamolaisia on nyt 10722

    UUTISET 3.8. 16:42 390

  2. Verenluovutukseen kerran kesässä

    UUTISET 22.6. 10:44 711

  3. Elementtipäiväkoti nousee Kontinjoelle

    UUTISET 3.8. 11:41 370

  4. Liikennehäirikkö pahoinpiteli ja rikkoi omaisuutta

    UUTISET 6.7. 16:25 699

  5. Ammus räjähti miehen käsiin

    UUTISET 25.6. 15:30 775

  6. Mökkiseurue riitaantui, pahoinpitelijä sairaalaan

    UUTISET 26.6. 16:16 773

  7. Sähkönkulutus kasvussa Vuokatissa

    UUTISET 27.7. 14:56 440

  8. Kainuun Prikaatin varusmiehet vaihtuvat viikonvaihteessa

    UUTISET 6.7. 16:37 632

  9. Työttömyys lisääntyi kesäkuussa

    UUTISET 27.7. 09:54 491

  10. Nuori uimari joutui haaveriin Salmelassa

    UUTISET 5.7. 14:30 721

  1. Kolmas lupakarhu nurin

    UUTISET 3.9. 11:29 4 7 62

  2. IB-lukiolaiset saivat diplominsa

    AJANKOHTAISET 3.9. 15:14 3 2 61

  3. Vammaisurheilun lajit tutummaksi

    UUTISET 2.9. 13:31 3 0 39

  4. Mustaherukat vietiin melkein silmien alta

    UUTISET 31.8. 14:34 5 13 30

  5. Toisen viisikerroksisen rakentaminen alkoi

    UUTISET 2.9. 16:45 6 4 25

  6. Valtakunnallista keilailupäivää vietetään myös Vuokatissa

    URHEILU 3.9. 15:59 1 0 25

  7. Rikkiä paloi Talvivaaran kaivoksella

    UUTISET 22.6. 08:56 73 3 19

  8. Neljä loukkaantui nokkakolarissa Vuokatinhovintiellä

    UUTISET 20.8. 14:47 24 9 18

  9. Poliisiauto kolarissa Hirvenniemellä

    UUTISET 11.7. 15:38 62 7 17

  10. Sotkamon toinen lupakarhu ammuttiin Pohjavaaralla

    UUTISET 2.9. 12:28 6 6 17

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Sotkamo-lehti, Keskuskatu 10, 88600 SOTKAMO    Vaihde: 010 665 6000   Fax: 010 665 6003  |  Palaute  |  Mediakortti