Kulttuuri

Päivitetty 4.8. 14:49, julkaistu 30.7. 15:39

Vauhdikas rocknswing vie mennessään

Pirjo ja Tommi Koivula opettamassa buggin perusaskelta Naapurinvaaralla.


Naapurinvaaran tanssilattia sai kyytiä tiistaina 28.7. Paikalla järjestettiin Boogie Tourin tanssikurssi, jolla otettiin haltuun bugg-tanssin askeleet. Yhdeksättä kesää kiertävän Boogie Tour kesäkiertueen intensiivikursseilla opetetaan myös fuskua ja rockabillyfuskua.

– Rock’n’swingissä viehättää vapaus. Näissä tansseissa ei ole koreografiaa, kertoi Pirjo Koivula. Miehensä Petri Koivulan kanssa he ovat Suomen Tanssiurheiluliiton valmentajakouluttajia, ja kiertävät Suomea opettaen rock’n’swing tansseja.

Tanssiurallaan he ovat muun muassa voittaneet Boogie Woogien ja Lavatanssien suomenmestaruudet, sekä Boogie Woogien maailmanmestaruuden vuonna 2002.

– Aikoinaan tanssin vakiotansseja ja lattareita, ja ne tanssit perustuvat täysin koreografioihin, selvitti Pirjo Koivula. Hän tuumii että tanssikursseilla jokainen on oppinut jotakin.

– Varsinkin tämä bugg on helposti opittava, helpolla perusaskeleella tanssittava tanssi. Kuitenkin jos haluaa kehittää itseään pidemmälle, niin haasteita kyllä riittää.

Bugg on rock’n’swing-tanssi, joka on saanut alkunsa Ruotsin tanssilavoilla. Buggissa mies vie ilman koreografioita ja musiikiksi kelpaa miltei mikä tahansa 4/4 -tahtinen rytmimusiikki.

Petri Koivulan mukaan rock’n’swing tanssien treenaaminen on kilpatansseihin verrattuna mukavampaa.

Rock’n’swing on hänen mukaansa enemmän vientien seuraamista ja musiikin lukemista.

– Lisäksi nämä ovat sillä tavalla käyttökelpoisempia tansseja, koska näitä voi tanssia lavoilla kenen kanssa tahansa. Ei ole tiettyjä parin kanssa opeteltavia koreografioita, ei ole pariinsa sidottu. Nämä ovat kivoja tansseja, joissa eletään musiikin mukana.

Lisätietoa rock’n’swing tansseista: http://www2.kauhajoki.fi/tanssi/suupohja-tanssii-0106/tommi_ja_pirjo_koivula.htm ja http://tanssiurheilu.fi/rocknswing?id=g2TRbDdA&mv_pc=13

AVAINSANAT:

Keskustelua aiheesta:

Aloita keskustelu

LISÄÄ UUTISIA

  1. Hyväntekeväisyyskonsertilla lähes 3 400 euroa Haitiin

    UUTISET 7.2. 19:28 90

  2. Keinosensaaressa kaatuu puuta

    UUTISET 8.2. 15:56 30

  3. Viikossa tuli lunta lisää yli kaksikymmentä senttiä

    UUTISET 7.2. 20:18 60

  4. Laukkaselle 200 metrin rintauinnin Suomenmestaruus

    URHEILU 7.2. 12:49 130

  5. Rattijuoppo Kaitainsalmentiellä

    UUTISET 5.2. 13:30 170

  6. Jenna Laukkanen ui SM-pronssia

    URHEILU 6.2. 11:38 210

  7. Hiihtoliitolle 800 000 euroa urheiluopiston järjestelyistä

    UUTISET 4.2. 09:16 250

  8. Törkeä rattijuopumus käy aselupien päälle

    UUTISET 3.2. 17:32 350

  9. Yhden kunnan mallille täystyrmäys

    UUTISET 2.2. 19:42 410

  10. Kunnanhallitus piti pikakokouksen

    UUTISET 2.2. 16:33 380

  1. Netti-lehden lukijoiden pyynnöstä: Toisinajatelu 4.12.2009 Pakoloiset

    UUTISET 29.1. 14:50 960

  2. Laukkaselle 200 metrin rintauinnin Suomenmestaruus

    URHEILU 7.2. 12:49 130

  3. Jenna Laukkanen ui SM-pronssia

    URHEILU 6.2. 11:38 210

  4. Tavarat ja rahat menivät kirpparilla

    UUTISET 2.2. 14:53 630

  5. Hyväntekeväisyyskonsertilla lähes 3 400 euroa Haitiin

    UUTISET 7.2. 19:28 90

  6. Peltiä läjään Tiilitörmällä

    UUTISET 1.2. 11:01 520

  7. Törkeä rattijuopumus käy aselupien päälle

    UUTISET 3.2. 17:32 350

  8. Rattijuoppo Kaitainsalmentiellä

    UUTISET 5.2. 13:30 170

  9. Viikossa tuli lunta lisää yli kaksikymmentä senttiä

    UUTISET 7.2. 20:18 60

  10. Hiihtoliitolle 800 000 euroa urheiluopiston järjestelyistä

    UUTISET 4.2. 09:16 250

  1. Tavarat ja rahat menivät kirpparilla

    UUTISET 2.2. 14:53 630

  2. Netti-lehden lukijoiden pyynnöstä: Toisinajatelu 4.12.2009 Pakoloiset

    UUTISET 29.1. 14:50 960

  3. Luvatonta rakentamista löytyi rannoilta

    UUTISET 1.2. 14:38 500

  4. Peltiä läjään Tiilitörmällä

    UUTISET 1.2. 11:01 520

  5. Peuroja jää jatkuvasti auton alle

    UUTISET 1.2. 11:12 500

  6. Läppärivarkaita vaaditaan vangittavaksi

    UUTISET 25.1. 16:13 920

  7. Yhden kunnan mallille täystyrmäys

    UUTISET 2.2. 19:42 410

  8. Metsästäjien omavalvonta paljasti hirviseurueen hämärätoimet

    UUTISET 25.1. 11:25 960

  9. Koko kylä juhli viisikymppistä Seppoa

    AJANKOHTAISET 20.11. 09:07 24420

  10. Kansallispuistopäivä Hiidenportissa muodostui kansainväliseksi

    AJANKOHTAISET 22.5. 09:29 14290

  1. Uusia Mieslaulajia kaivataan

    KULTTUURI 5.1. 13:23 2230

  2. Kansallispuistopäivä Hiidenportissa muodostui kansainväliseksi

    AJANKOHTAISET 22.5. 09:29 14290

  3. Koko kylä juhli viisikymppistä Seppoa

    AJANKOHTAISET 20.11. 09:07 24420

  4. Kainuun keskussairaala aloitti 40 vuotta sitten

    AJANKOHTAISET 5.6. 16:29 13460

  5. Rotaryt muistivat päiväkodin lapsia

    AJANKOHTAISET 9.9. 14:21 9480

  6. Pesäpalloväki palkitsi parhaitaan - katso kuvat täältä

    URHEILU 5.10. 07:56 7760

  7. Snowpolis messuilee Moskovassa

    UUTISET 28.9. 14:35 7910

  8. Matkailualan näkymät Kainuussa positiiviset

    AJANKOHTAISET 13.7. 16:22 11850

  9. Villin lännen kokemuksia

    AJANKOHTAISET 17.7. 09:40 11760

  10. Kuhmossa alkoi Kamarimusiikin juhlavuosi

    KULTTUURI 13.7. 13:22 11890

  1. Hyväntekeväisyyskonsertilla lähes 3 400 euroa Haitiin

    UUTISET 7.2. 19:28 9 0 273

  2. Keinosensaaressa kaatuu puuta

    UUTISET 8.2. 15:56 3 0 218

  3. Netti-lehden lukijoiden pyynnöstä: Toisinajatelu 4.12.2009 Pakoloiset

    UUTISET 29.1. 14:50 96 0 198

  4. Viikossa tuli lunta lisää yli kaksikymmentä senttiä

    UUTISET 7.2. 20:18 6 0 188

  5. Rattijuoppo Kaitainsalmentiellä

    UUTISET 5.2. 13:30 17 0 142

  6. 4 0 121

  7. Laukkaselle 200 metrin rintauinnin Suomenmestaruus

    URHEILU 7.2. 12:49 13 0 79

  8. Törkeä rattijuopumus käy aselupien päälle

    UUTISET 3.2. 17:32 35 0 44

  9. Jenna Laukkanen ui SM-pronssia

    URHEILU 6.2. 11:38 21 0 38

  10. Hiihtoliitolle 800 000 euroa urheiluopiston järjestelyistä

    UUTISET 4.2. 09:16 25 0 35

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Sotkamo-lehti, Keskuskatu 10, 88600 SOTKAMO    Vaihde: 010 665 6000   Fax: 010 665 6003  |  Palaute  |  Mediakortti