Uutiset

Päivitetty 5.9.2010 19:16, julkaistu 5.9.2010 19:05

Sotkamolaisille SM-kultaa haulikkoammunnasta

Sotkamolaiset Tomi Tolonen, Hannu Mäkäräinen ja Marko Kortelainen palasivat sunnuntaina Pietarsaaresta SM-kultamitalien kanssa.

Kolmikko voitti SM-kultaa haulikkoammunnan joukkuekilpailussa tuloksella 449. Toiseksi sijoittunut Tornion Seudun Ampujien joukkue kirjautti tuloksen 441.

Henkilökohtaisessa kilpailussa Marko Kortelainen sijoittui hopealle. Sipoolainen Petri Palo voitti voitti 162.

Himmeämmät mitalit ratkottiin uusinnoissa. Kolme ampujaa, Marko Kortelainen, Hannu Mäkäräinen ja Tuomas Asikkala ampuivat varsinaisella kierroksella tuloksen 158.

Ratkonnassa 25 kiekkoa. Marko ampui 22 kiekkoa ja Tuomas sekä Hannu 21. Hannu ja Tuomas joutuivat vielä ratkomaan pronssimitalin. Ratkonnassa Hannu oli etevämpi.

Tomi Tolonen oli kahdeskymmenes henkilökohtaisessa kilpailussa. Henkilökohtaisessa kilpailussa oli 58 osanottajaa.

Mainitun kolmikon lisäksi muita sotkamolaisia ei SM-kilpailuihin osallistunut.

Tomi Tolonen sanoi pitävänsä kolmea mitalia erinomaisen saavutuksena pienelle seuralle.

Kaikki Pietarsaaressa Sotkamosta olleet edustavat Sotkamon Ampujia ja kulta on Sotkamon Ampujien joukkuemitali.


AVAINSANAT:

Kommentit (1)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)5.9.2010 21:03

Tulokset lehteen kiitos.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Sotkamon Kiekko hävisi Et-Po:lle niukasti maalein 3-4

    URHEILU 5.2. 08:09 50

  2. Humalaiset odottivat ojaan suistuneessa autossa poliisin saapumista

    UUTISET 4.2. 11:48 80

  3. Nuket valloittivat kirjaston

    UUTISET 3.2. 14:36 110

  4. Lehdonsuolla elohopeamittarissa -41

    UUTISET 4.2. 09:26 94

  5. Sykettä Sotkamon yöelämässä

    UUTISET 3.2. 19:27 1317

  6. Salmelan koulun 5b-luokka kolmas tuikkujahdissa

    UUTISET 3.2. 19:59 90

  7. Pisterinniementiellä moottorikelkkailtiin golfkentällä

    UUTISET 3.2. 15:13 1012

  8. Viikon vieras

    AJANKOHTAISET 3.2. 14:04 130

  9. Ilveksen tiealueelta ampunut jätettiin tuomitsematta

    UUTISET 2.2. 15:04 1721

  10. Sanomalehdet esillä kouluissa ensi viikolla

    UUTISET 3.2. 10:57 90

  1. Salmelan koulun 5b-luokka kolmas tuikkujahdissa

    UUTISET 1.2. 16:19 181

  2. Kajaanin seutu pysyy rakennemuutosalueena

    UUTISET 7.11. 17:52 451

  3. Lehdonsuolla elohopeamittarissa -41

    UUTISET 4.2. 09:26 94

  4. Vanhat partiolaulut kajahtavat nuotiolla

    AJANKOHTAISET 2.2. 09:59 161

  5. Puolet metsäkoneista pakkasparkissa

    UUTISET 1.2. 15:37 2115

  6. Sotkamon Kiekko hävisi Et-Po:lle niukasti maalein 3-4

    URHEILU 5.2. 08:09 515

  7. Talvivaaralle lisäaikaa hakemuksen täydentämiseen

    UUTISET 27.1. 15:50 455

  8. Humalaiset odottivat ojaan suistuneessa autossa poliisin saapumista

    UUTISET 4.2. 11:48 80

  9. Salmelan koulun 5b-luokka kolmas tuikkujahdissa

    UUTISET 3.2. 19:59 90

  10. Sykettä Sotkamon yöelämässä

    UUTISET 3.2. 19:27 1317

  1. Kotipihalla voi nähdä kymmeniä eri lintulajeja

    AJANKOHTAISET 29.1. 13:51 472

  2. Iloisen ikääntymisen lyhyt oppimäärä

    AJANKOHTAISET 21.12. 14:40 3212

  3. Poliisille lukuisia ilmoituksia: Kuorma-autolla kuljetettiin poikittain lastattuja henkilöautoja

    UUTISET 27.10. 15:14 52253

  4. Talvivaara julkaisi viiden kohdan ympäristöohjelman

    UUTISET 18.1. 15:06 9226

  5. Talvivaaralle lisäaikaa hakemuksen täydentämiseen

    UUTISET 27.1. 15:50 455

  6. Sotkamoon puoli miljoonaa euroa maatalouden investointitukea

    UUTISET 17.1. 11:33 825

  7. Viikon vieras: Eliisa Haverinen

    AJANKOHTAISET 27.1. 14:58 531

  8. Talvisambat ensi kertaa Sotkamossa

    UUTISET 24.1. 15:37 521

  9. Kesätyösetelillä töitä ysiluokkalaisille

    AJANKOHTAISET 17.1. 12:59 811

  10. Huoltotyöt aiheuttavat katkoksen tv-lähetyksiin

    UUTISET 27.1. 16:35 393

  1. Iloisen ikääntymisen lyhyt oppimäärä

    21.12. 14:40 3212

  2. Poliisille lukuisia ilmoituksia: Kuorma-autolla kuljetettiin poikittain lastattuja henkilöautoja

    UUTISET 27.10. 15:14 52253

  3. Lähetyssihteeri lähti, tointa ei täytetä

    UUTISET 1.12. 15:53 36831

  4. Haloo Helsinki keräsi yleisöä

    KULTTUURI 27.11. 17:54 30514

  5. Nokkakolari Torinkyläntiellä

    UUTISET 6.8. 16:04 59315

  6. Laajakaista kaikille, onni yksille

    UUTISET 16.6. 14:34 54925

  7. Katinkulta Golf hallitsi Sampopankki openissa

    URHEILU 15.8. 09:45 5771

  8. Tv-lähetyksissä katkos maanantaiaamuna

    UUTISET 4.11. 09:23 3431

  9. 18-vuotiaat ajoivat kilpaa ratsiaan

    UUTISET 26.10. 15:42 3908

  10. Ari Korhonen Kainuun perussuomalaisten johtoon

    UUTISET 28.11. 13:07 2722

  1. Sykettä Sotkamon yöelämässä

    UUTISET 3.2. 19:27 13 17 759

  2. Humalaiset odottivat ojaan suistuneessa autossa poliisin saapumista

    UUTISET 4.2. 11:48 8 0 439

  3. Lehdonsuolla elohopeamittarissa -41

    UUTISET 4.2. 09:26 9 4 386

  4. Sotkamon Kiekko hävisi Et-Po:lle niukasti maalein 3-4

    URHEILU 5.2. 08:09 5 0 149

  5. Laajakaista kaikille, onni yksille

    UUTISET 16.6. 14:34 549 25 148

  6. Ilveksen tiealueelta ampunut jätettiin tuomitsematta

    UUTISET 2.2. 15:04 17 21 121

  7. Pisterinniementiellä moottorikelkkailtiin golfkentällä

    UUTISET 3.2. 15:13 10 12 72

  8. Nuket valloittivat kirjaston

    UUTISET 3.2. 14:36 11 0 72

  9. Salmelan koulun 5b-luokka kolmas tuikkujahdissa

    UUTISET 3.2. 19:59 9 0 52

  10. Talvivaara julkaisi viiden kohdan ympäristöohjelman

    UUTISET 18.1. 15:06 92 26 52

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Sotkamo-lehti, Keskuskatu 10, 88600 SOTKAMO    Vaihde: 010 665 6000   Fax: 010 665 6003  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot