Varsitien pahoinpitelystä ehdollista
Sotkamolainen mies sai puoli vuotta ehdollista vankeutta naapurinsa pahoinpitelystä. Vuonna 1954 syntynyt mies löi useita kertoja naapuriaan putkella päähän 6.8.2009 Vuokatin Varsitiellä rivitalon pihalla.
Vuonna 1969 syntynyt uhri oli saanut lyönneistä takaraivoonsa neljä tikkiä vaatineen haavan sekä mustelman rintakehäänsä. Sekä uhri että tekijä olivat tapahtumahetkellä voimakkaassa humalassa.
Tekijä oli ollut rivitalon pihalla, kun uhri oli tullut kotipihaansa taksilla illalla kello 19 aikaan. Tekijä oli lyhyen sananvaihdon jälkeen lyönyt poispäin kävellyttä uhria yli metrin mittaisella ontolla rautaputkella takaraivoon.
Uhri oli kaatunut maahan, jolloin tekijä oli jatkanut putkella lyömistä. Syyttäjä katsoi tekotavan olleen erityisen julma ja raaka ja vaati tekijälle rangaistusta törkeästä pahoinpitelystä. Käräjäoikeuden päätöksessä tuomio tuli kuitenkin vain pahoinpitelystä.
Ehdollisen vankeuden lisäksi tekijä tuomittiin maksamaan tapauksen selvittämisestä ja oikeudenkäynnistä valtiolle ja oikeusaputoimistolle yhteensä reilut 1500 euroa sekä uhrille sairaanhoitokuluista, vaatteiden pesusta sekä kivusta ja särystä reilut 2000 euroa.
Tekoväline, ontto rautaputki, jota mies kertoi käyttäneensä kävelykeppinään, tuomittiin valtiolle menetetyksi.



Vaikuttaa tämä -54 syntynyt varsin reippaalta kansalaiselta. Varmaan saanut paljon muutakin tärkeää aikaan elämänsä aikana.
Ilmoita asiaton kommentti