Kesän lämpöennätyksiä uusiksi
Maanantai oli siihen saakka kesän kuumin päivä Kainuussa, arvioi Ilmatieteen laitos. Kajaanin lentoaseman mittari kohosi maanantaina 30,3 asteeseen kello 16 aikaan. Kesän ennätys saattoi kuitenkin rikkoontua tiistaina.
Maanantaina lämpimintä koko maassa oli Etelä-Savon Puumalassa, jossa mittari kohosi maanantaina 33,7 asteeseen.
Tiistaina lukemat kohosivat edelleen uuteen ennätykseen, kun Hämeenlinnan Lammin Evolla mitattiin iltapäivällä 34,2 astetta. Lukema on korkein Suomessa 76 vuoteen mitattu lämpötila.
Suomen historian korkein lämpöennätys on tilastoissa 35,9 astetta ja se mitattiin vuonna 1914 Turussa.
Maanantai-iltana Kainuu sai hetkeksi helpotusta helteestä, kun sade ja ukkonen viilensivät ilmaa. Loppuviikolla helle ja puotainen sää jatkuvat, mutta seuraava saderintama on jo tulossa lännestä ja ehtii Kainuun ylle näillä näkymin torstaiksi, selviää Ilmatieteen laitoksen ennustuksesta.
Sade- ja ukkoskuurot olivat maanantaina hyvin paikallisia. Esimerkiksi Sotkamon keskustassa sade viivähti vain hetken alkuillasta, kun taas kunnan eteläpäässä Tuhkakylän suunnalla ukkonen jyrähteli pitkälle yöhön.
Ukkonen katkoi myös jälleen sähköjä Kainuun sähköverkon alueella lähes kaikissa kunnissa. Pahimmillaan ilman sähköä oli noin tuhat kotitaloutta. Sotkamossa sähköt olivat poissa vain hetken kello 18 maissa.
Valtaosalle sähkökatkoista kärsineille sähköt saatiin palautetuksi parissa kolmessa tunnissa, mutta osalla katkokset kestivät lähemmäs kymmenen tuntia. Pisimmät keskeytykset kestivät viitisentoista tuntia.
Ukkonen särki neljä jakelumuuntajaa ja rikkoi jonkin verran verkostorakenteita, mutta eniten korjattavia vikoja tuli myrskytuulen johdoille kaatamista puista. Eniten korjattavaa verkostoa ja johtojen päälle kaatuneita puita oli Kajaanissa Oulunjärven rannan tuntumassa. Sähköt saatiin palautettua viimeisillekin verkon asiakkailla tiistaiaamuun mennessä.
Pienjänniteverkon vikojen korjaus jatkui vielä tiistaina asiakkaiden tekemien ilmoitusten perusteella. E.ON tarkistaa verkoston kuntoa ylilennoilla helikopterista käsin Suomussalmella ja Hyrynsalmella.
Havaituista vikapaikoista kuten sähköjohdoille kallistuneista puista pyydetään ilmoittamaan E.ONin maksuttomaan vikailmoitusnumeroon 0800 9 2500. Lisäksi sähkönkäyttäjien on hyvä käydä tarkastamassa sähköt kesämökeistä ja muista kiinteistöistä, joissa ei asuta vakituisesti.
Ukkonen teki tuhojaan myös Kajaanin vedenjakelulle. Ukkonen vioitti vedenjakelun kaukokäyttöjärjestelmää niin, ettei ylä- ja alavesisäiliöitä ei yön aikana saatu täyttymään. Ylä- ja alavesisäiliöihin saatiin päivän aikana pumpattu vettä ja vedenjakelu on voitu turvata kaupungin alueella. Korjaustoimenpiteet ovat käynnissä.
Ilman vettä olevalle Kirkkoahon seudulle täytyi kuitenkin toimittaa verkostovaurion vuoksi talousvesisäiliö. Säiliöstä otettua vettä on syytä keittää viisi minuuttia ennen veden käyttöä juomavetenä. Ilman vettä tiistai-iltapäivänä oli puolenkymmentä taloutta Kirkkoahossa.
Kaikkia kajaanilaisia neuvotaan edelleen välttämään turhaa vedenkäyttöä, jotta kriittisiin kohteisiin, kuten sairaaloihin riittäisi vettä.



"Etelä-Savon Puumalassa hikoiltiin maanantaina kesän ennätyslämpötilassa, kun elohopea kipusi 33,9 asteeseen. Yhtä lämpimää säätä pitää tilastoissa hakea 75 vuoden takaa."
Herätkää oi te siellä Sotkamon toimituksessa!! Oheinen lainaus on 12.7. klo 18.12 ´!!
Herätkää te rikkoiset sielut !!!
Ilmoita asiaton kommentti