Ammus räjähti miehen käsiin
Perjantaina juhannusaattona noin klo 06.40 aikaan Suomussalmen Ämmänsaaressa mieshenkilö loukkaantui sodanaikaisen ammuksen räjähdettyä hänen käsiinsä.
Mies oli kertonut löytäneensä ammuksen metsästä, jota hän oli käsitellyt porakoneella. Ammuksen sytytin oli räjähtänyt, jolloin mieshenkilö oli saanut sirpalevammoja jalkoihin ja käsiin.
Mieshenkilö toimitettiin hoitoon Kajaanin keskussairaalaan Suomussalmen sairaankuljetuksen toimesta. Vammat eivät ole hengenvaaralliset. Alkoholilla ei epäillä olleen osuutta asiassa.
Puolustusvoimilta saatujen alustavien tunnistetietojen mukaan kyseessä on ollut ilmeisesti panssarikranaatti, jonka sytytinosa on räjähtänyt.
Poliisi muistuttaa että vanhat löydetyt ammukset ovat hengenvaarallisia eikä niihin tule koskea. Lisäksi niistä on ilmoitettava välittömästi hätäkeskukseen, jonka kautta tieto välitetään puolustusvoimille ja poliisille.



Taitaa täälläkin olla varsinaisia älykköjä lukijoina :)
Ilmoita asiaton kommentti